Ähkyä on siinä monenlaista

Vaivaako ähky? Kiristääkö masunahkaa? Aistitko räjähdysalttiuden?

Satavarmasti, mutta jouluviikolla monessa pirtissä on kärsitty myös television yliannostuksesta. On tapettu aikaa löllöilemällä sohvalla, tungettu väkisin suklaatia suuhun ja silmäilty apaattisena mustaa laatikkoa. Välillä otettu pikkutorkut ja jatkettu.

Eipä sillä. Ihanaahan se, ja harvinaista. Kun joulun ajan ohjelmatarjontakin on yleensä sellaista pehmeän pörröistä tunnelmointia ja kaihomielistä suruisaa kerrontaa, hyvä on ihmisen olla viltin alla ja tuijottaa lasittunein silmin ihmiselon hauraimpia hetkiä.

Television liikakatselusta on tehty tuhat tutkimusta, ja haittoja on tietysti yhtä monta. Passivoituu, lihavoituu, syrjäytyy, kuoleutuu pois. Niin varmasti, jos televisio on se koko elämä.

Keskivertotalouksissa kokonainen päivä vain televisiota katsellen on kuitenkin poikkeus. Silloin se ajaa tarkoituksensa täydellisestä lepohetkestä ja mielen nollauksesta.

Seuraavana päivänä voi sitten jo tehdä jotain muuta. Jos jaksaa. Jos telkkarista ei tule mitään hyvää.

Juhlapyhinä pelkkä jos on ihan hyvä tekosyy.

Muutama päivä sitten onnekkaimmat saivat lahjaksi upouuden telkkarin. Tähän mennessä siihen on jo todennäköisesti totuttu.

Joka tapauksessa uusi aparaatti on aina pienen fiestan paikka, yksi arkielämän kirkkaimmista etapeista. Vielä tänäkin päivänä, vaikka vehkeiden vaihtuvuus on toista luokkaa kuin siihen aikaan, kun isä lampun osti.

Samalla tavalla kuin muidenkin lahjojen lumo haihtuu hetkessä, katoaa myös säihke tyyriimpien hankintojen ympäriltä. Hitaammin, mutta kuitenkin.

Kun uuden telkkarin oston jälkeen huomaa katsovansa vain ohjelmaa, eikä ihmettelevänsä laitetta, homma on selvä. Uutta telkkaria tekis mieli. Kohti uutta joulua.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.