Äkkiä nyt, tuokaa mulle ämpäri!

Nyt ei ole kaunista sanottavaa. Pukli pyrkii suuhun.

Pakotin itseni katsomaan Paratiisihotellia. Samaan kärsimykseen kurkistin myös Hottiksia. Jossain vaiheessa myös Martina ja hengenpelastajat pomppivat ruutuun.

Sanokaa herkkänahkaiseksi, mutta kohta lentää ykä.

Kun Big Brother päätettiin panna jäähylle, tilaa avautui samantyylisille tirkistelyviettiin pohjautuville ohjelmille. Kai sitä jossain piireissä aitoudeksi sanotaan, mutta ainakin omaan silmään aitous on näistä leikeistä kaukana.

Oksennan Paratiisihotellille, koska se antaa Ihmislapsi vol. 2015:sta sairaan kuvan. Porukka ryyppää päivät, esittelee itseään, valittaa ja haukkuu toisiaan. Siihen vielä kiva miksaus seksin läsnäoloa, niin avot. Hottikset toistaa samaa. Martina Aitolehden ohjelmaa ei voi laittaa samaan nippuun paitsi että siinä koko formaattihomma perustuu vain ulkonäöllisiin arvoihin.

Tietenkään ei pitäisi ottaa liian vakavasti, harmitonta viihdettä ja sitä rataa.

Mutta onko tämä enää niin kovin harmitonta? Mitä jos joku oikeasti vilpittömästi ihailee elämäntapaa, jota sarjat suoltavat? Kuvittelee vielä, että tuo se vasta on oikea tapa elää, jiihaa.

Sarjoja ei tietenkään olekaan tarkoitettu kaikkein tiukkapipoisimmille, enkä itsekään niihin lukeudu. Mutta jokin raja olisi ihan jees.

Löyhätapaiset sinkut siellä ja täällä puhuvat tositosi rumia. Oikein shokeeraavaa hyi yök, nyt provosoidaan katsojia eikös juu.

Mutta kun ei vaan jaksa enää.

Ei jaksa enää edes miettiä, kuinka aitoja ovat sarjaan osallistuvat tyypit vai onko suomitositelkkarikin jo täysin käsikirjoitettua. Liekö sillä mitään väliäkään, kun lopputulos on mikä on.

Provosoituminen on muuttunut jossain vaiheessa vain pelkäksi turhautumiseksi. Ja oikeastaan pettymykseksi siihen, että ihmisyyttä kohdellaan telkkarissa näin kaltoin.