Älkää kadottako museota

Saarijärven museo kokoaa kulttuurihistoriaa ja taidetta, joka kätkeytyy suomalaiseen identiteettiin.

On aivan ihmeellistä, että maaseutupitäjästä valitaan kaksi vuoden nuorta taiteilijaa. Samuli Heimosesta sellainen tuli vuonna 2008 ja Tiina Pyykkisestä 2017.

Saarijärven museo oli toki vielä nopeampi, sillä molemmat olivat pitäneet näyttelynsä siellä jo ennen valitsemistaan. Museon reagointi on paitsi välitöntä myös ennakoivaa. Vuoden alussa avautui yhteistyössä Taiteilijaseura Sienan kanssa suunniteltu näyttely Avojaloin, uskallus taiteeseen, jossa nostettiin esiin mahdollisia tulevaisuuden saarijärveläisiä taiteilijoita.

Saarijärven museo on ilman nurkkakuntaisuutta ”hyödyntänyt” häkellyttävän runsasta taiteilijakuntaansa. Vallitsevasta poikkeava lähestymistapa on taannut sen, että samalla museo on voinut tehdä yhteistyötä sekä paikallisesti, valtakunnallisesti että kansainvälisesti merkittävien taiteilijoiden kanssa. Kaikki muu on muotoutunut tämän ytimen ympärille.

Museon kotisivulla esitellyt taiteilijat ovat syntyneet ja kasvaneet Saarijärven kylissä. Sellainen tieto voi olla suorastaan shokki nykyajan visionääreille, jotka ajattelevat, että lahjakkuus herutellaan esiin urbaaneissa hautomoissa ja huippuhuippulaitoksissa. Saarijärven museon ideologiassa taiteellinen lahjakkuus ei ole jossain muualla, vaan värähtelee kaiken aikaa oman kunnan eri kolkissa.

Vuonna 1993 Tapperin taiteilijaveljesten kotitila siirtyi Saarijärven kaupungin museon vastuualueeksi. Saarijärven museon veistospuistosta on luontevaa siirtyä Juholan pihapiiriin. Juholassa voi vain ihmetellä, kuinka suuri taide on alkanut kehkeytyä näin niukoista oloista.

Viime sunnuntaina Tapperien taideseura järjesti Saarijärven museossa Vihtorin Akatemia -seminaarin. Veljesten isä Vihtori järjesti sellaisia pojilleen ja opasti akatemiansa kautta, että leikinomaisuus ja luovuus kuuluvat elämään siinä kuin arjen raataminenkin.

Saarijärven museo on keskittynyt kulttuurihistoriaan ja taiteeseen. Oma kiinnostukseni on kohdistunut erityisesti taiteeseen. Silti heti, kun alkaa tutustua Saarijärven taiteilijoiden taustoihin, huomaa olevansa syvällä myös museon toisella tehtäväalueella. Silloin huomaa, kuinka merkittävässä osassa myös hiljainen tieto on sukupolvien virrassa.

Kun Frans Toikkanen aikoinaan sanoi, että kirvesvarsi on maailman kaunein esine, tuli ilmi, että talonpoikainen tarkoituksenmukaisuus ja modernismin estetiikka merkitsivät hänelle samaa asiaa. Museo taltioi siis myös hiljaista tietoa, joka yhdistää sen kaksi päätehtävää.

Varsinkin museon näyttelyn avajaisissa olen saanut kotiseutuneuvos Ilta Ikkalalta opastusta saarijärveläisyyteen. Hänen juhlakirjaansa kirjoitinkin, että jos joku turistiryhmä haluaa ehdottomasti nähdä Saarijärven Paavon hallavan pellon, kyllä Ilta Ikkala sellaisen pellon löytää. Saarijärven Paavon elämänohje on kätkettynä suomalaisten identiteettiin.

Se merkitsee henkistä ja henkistynyttä tilaa, jolle aineelliset arvot ovat alisteisia. Siksi heti, kun talous ja raha nostetaan päätösten tärkeimmäksi kriteeriksi, kaiken muun merkitys liudentuu tai jopa katoaa. Identiteetti mitätöityy, historia päättyy ja hiljainen tieto piiloutuu Juholan synnyinsaunaan.

Monet saarijärveläiset pelästyivät, kun he saivat tiedon siitä, että kaupunginhallitus oli 20.11. pidetyssä kokouksessaan evännyt museon remonttiin anotun lainatakauksen. Vaihtoehdoksi nostettiin kaupunginjohtajan esittämä visio museotoiminnan siirtämisestä osaksi tulevaa koulukeskuksen suunnitelmaa. Samalla museon remonttisuunnitelmakin kehittyi huhuksi homerakennuksesta, johon ei kannata rahoja tuhlata. Syntyi tunne, että museo loppuu.

Minäkin kannatan rohkeita visioita ja hullujakin ideoita, sillä nehän rikastuttavat työryhmätyöskentelyn pöhinää.

Nyt vain tapahtui niin, että kaupunginjohtajan visio meni käsittelemättömänä suoraan päätettäväksi ja jopa ilman museonjohtajan kuulemista.

Viime päivinä saarijärveläiset ovat esittäneet vastustavan kantansa, kulttuuriväki ympäri maata on kirjoittanut nimensä museon pelastusta vaativaan adressiin ja niin lehtiartikkelit kuin mielipidekirjoituksetkin ovat ilmaisseet vastalauseensa.

Oman vastalauseensa esittävät myös museon kokoelmiin kuuluvat taideteokset, joita on sijoitettu satamäärin kaupungin virastoihin ja laitoksiin. Kaupunginjohtajan työhuoneessa ne vakuuttavat siitäkin, ettei museon kävijämäärä ole ainoa kriteeri sen toiminnan tehokkuudesta.

Tästä kaikesta on muotoutunut ärhäkkä ja asiantunteva evästys Saarijärven kaupunginvaltuustolle, kun se joulukuun alussa kokoontuu. Erityisesti näin joulun alla sopii toivoa oikein hyviä päätöksiä. Pelastakaa saarijärveläisten museo – oma museonne.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen avustaja ja kuvataidekriitikko.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.