Öljyn haju peittää muun

Azerbaidzhanissa järjestettiin sunnuntaina parlamenttivaalit, jotka voitti presidentti Ilham Alijevin johtama puolue Uusi Azerbaidzhan. Maan tärkein oppositiopuolue boikotoi vaaleja, eikä Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyj lähettänyt maahan vaalitarkkailijoita, sillä heidän työnsä oli jo etukäteen tehty mahdottomaksi. Vaaleja seuraamaan aikoneille ulkomaisille toimittajille ei myönnetty viisumeja.

Musavat-puolueen johtajan Arif Gajilyn mukaan vaalikampanjointia leimasivat niin isot väärinkäytökset, että puolue ei halunnut peliin osallistua. Vaikka Azerbaidzhanissa on yhdeksän miljoonaa asukasta, ehdokkaita vaaleissa oli vain 767. Presidentin väki löytyy pienemmästäkin joukosta.

Vaalien alla pidätettiin parikymmentä toimittajaa eri syistä. Ihmisoikeusjärjestöt ovat toistuvasti syyttäneet maan hallintoa väärinkäytöksistä ja toisinajattelijoiden vaimentamisesta. Mutta valtapolitiikan maailmassa nykyjohto kelpaa, sillä maassa toimii useita suuria länsimaisia öljy-yhtiöitä kuten BP, Esso ja Chevron ja monille länsimaille Azerbaidzhan on vaihtoehtoinen öljyn ja kaasun lähde Venäjän toimitusten vaikeuduttua.

Azerbaidzhanista ja naapurimaa Armeniasta ei voi puhua sivuuttamatta Vuoristo-Karabahin jäätynyttä konfliktia. Sen siemenet oli kylvänyt neuvostojohtaja J.V. Stalin väestöpolitiikallaan 1920-luvulla. Neuvostoliiton hajoamisvaiheessa Vuoristo-Karabahista käytiin lopulta sota. Alue jäi Armenian hallintaan, ja raja on jatkuvasti levoton.

Naapurimaiden kiistoissa sekoittuvat uskonto, öljy, raha ja strategiset hyödyt. Azerbaidzhan ei ole liittynyt Venäjän ajamaan Euraasian talousliittoon, toisin kuin Armenia. Yhdysvalloissa Armenian punnuksia nostaa kristittyjen armenialaisten vaikutusvaltainen painostusryhmä, vaikka energiavarat painaisivat Azerbaidzhanin vaakakupissa. Venäjän epävakaa Pohjois-Kaukasia on aivan naapurissa, ja suurvaltojen on strategisissa arvioissaan otettava lukuun myös Keski-Aasiassa vahvistuva ääri-islam.

Kun yhtälö on näin mutkikas, Azerbaidzhanissa kelpaa autoritaarinen vakaus, vaikka sen tarjoaisi Alijevin sukudynastia.

Kävin juttumatkalla Azerbaidzhanissa vuonna 1999. Silloin maata hallitsi vielä Heydar Alijev, entinen Azerbaidzhanin kommunistinen puoluejohtaja ja KGB:n kenraalimajuri, jonka viimeinen neuvostojohtaja Mihail Gorbatshov oli erottanut NKP:n politbyroosta taloussotkujen vuoksi. Alijev oli silti onnistunut palaamaan vallan huipulle kotimaassaan. Hän rakensi ympärilleen henkilökulttia ja varmisteli perimysjärjestelmää tuolloin valtiollista öljy-yhtiötä Socaria johtaneelle pojalleen Ilhamille.

Jo tuolloin maan suunta nähtiin selvästi. Azerbaidzhanin ihmisoikeuskeskusta johtanut Eldar Zeynalov totesi, että länsimaiden vaatimukset demokratisoinnista Azerbaidzhanissa lopetti öljyn haju. Musavat-puolueen silloinen pääsihteeri Vyrgyn Ayyub sanoi suoraan, ettei Azerbaidzhanissa ole mitään vallanjakoa: Vaikka vaaleja järjestetään, parlamentit valitaan presidentin listalta ja kaikki vallankäytön haarat on keskitetty toimeenpanovallan alle.

Meno ei näytä muuttuneen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.