42 ja muita hyviä arvauksia

Mitä järkeä on siivota? Kohta paikat ovat uudestaan saastassa. Miksi ajaa parta? Se jeeveli rehottaa viimeistään taas ylihuomenna. Miksi nousta sängystä? Sinne pitää parin tunnin päästä kaatua kuitenkin taas – ellei nuku sohvalla.

Mitä pointsia on ylipäätään missään kuolevaisen rimpuilussa? Sadan vuoden päästä me kaikki olemme manan majoilla. Ja kun aurinko, tuo elämän antaja, laajenee lopulta nielaisten kaiken mitä planeetastamme on jäljellä, kuka sitten muistaa ilojamme ja surujamme, minkä puolesta kamppailimme ja keitä rakastimme?

Eksistentiaalinen ahdistus kumpuaa siitä oivalluksesta, että olemme vapaita valitsemaan oman polkumme elämässä. Ei ole mitään suurta tarkoitusta, vaan olemme ”heitettyjä maailmaan”. Friedrich Nietzschen Übermensch, yli-ihminen, määrittelee itse oman olemassaolonsa luonteen.

Monia moinen päämäärättömyys ahdistaa. Ihmismieli pyrkii etsimään kuvioita sieltäkin, missä niitä ei ole. Tätä kutsutaan ”uhkapelaajan harhaksi”. Yritämme löytää satunnaisten numeroiden seasta säännönmukaisuutta ja kuvittelemme, että voimme voittaa systeemin.

Samoin kirjoitamme elämästä ja maailmasta tarinoita, joilla on alku, ristiriita, ratkaisu ja onnellinen loppu. Todellisuus on toisenlainen. Kosmos ei piittaa vaikka paha ei saa palkkaansa.

Koska tämä on ihmiselle sietämätön ajatus, keksittiin pronssikaudella järjestäytynyt uskonto. Humanismin, valistuksen, naisten emansipaation, värillisten kansalaisoikeustaistelun ja seksuaalivähemmistöjen tasa-arvovaatimusten jälkimainingeissa ajatus kuolemanjälkeisestä tilien tasaamisesta ei enää tunnu uskottavalta – etenkin kun se edellyttäisi aavikkoheimojen moraalisääntöjen noudattamista.

Toiset taas uskovat äitimaa Gaiaan, sielunvaellukseen tai thetaaneihin, kuolemattomiin henkiolentoihin.

Kolmas taas ei vaivaa päätään millään. Ja miksi pitäisikään, kun se vain eksistentiaalisesti ahdistaa.

Douglas Adamsin ”viisiosaisessa Linnunradan käsikirja liftareille -trilogiassa” elämän tarkoituksen vastaukseksi annettiin ”42”. Tämäkään ei juuri auta, jos arjessa ei tunnu olevan suuntaa.

Siinä eksistentialistit olivat oikeassa, että ihmisiä ei liikuta se mikä on järkevää, vaan se millä on heille merkitystä. Tämä taas muodostuu kunkin arvoista, maailmankuvasta ja niin edelleen. Toisin sanoen, viis veisaamme paneelikeskusteluiden ja mielipidekirjoitusten ulkopuolella siitä, mitä aatesuuntaa tunnustamme ja keskitymme siihen mikä tuntuu kivalta.

Jotkut sattuvat toki saamaan kiksejä teologian tai filosofian pohdinnoista, mutta valtaosalle meistä on päräyttävämpää nauttia hyvää ruokaa ja juomaa, katsoa viihdettä televisiosta, pelata kaverin kanssa tennistä, kerätä pullonkorkkeja tai irtosuhteita, rakentaa laituria kesämökille tai olla jouten perheen kesken.

Perimmäiset kysymykset ovat päivittäisen paarustamisen kannalta joutavia. Kahvi ei maistu pahville vain siksi, että en tiedä miksi olen olemassa.

Vaikka eksistenssini olisikin vain sattumaa, en välitä yhtään vähempää läheisistäni. Vaikka luonnontieteellisestä vinkkelistä ainoa tarkoitukseni elollisena organismina on jatkaa sukua, ei se estä minua ihmisenä liittämästä lisämerkityksiä mihin mieli tekee.

Yksi hyvä elämän tarkoitus voisi olla se, että tekee omasta ja muiden elämästä parasta mahdollista, mihin tällä enimmäkseen harmittomalla planeetalla vain kykenee.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kolumnit

Holtittomat kuskitko muka hauskoja?

Jyväskylä vs. Buenos Aires

Marin tekee ruuhkaa vihervasemmistoon

Kolumni: Taksien hinnat pysyivät, mutta palvelu huononi

Kolumni: Työehtojen shoppailu on vasta alussa

Haittamaahanmuuttajat söivät eläkeparannukset

Kolumni: Muunneltua totuutta laseilla ja ilman

Antenni: Lapseni löysi Youtubesta mainiot esikuvat

Kolumni: Itsenäisyyspäivä epäperinteisin menoin

Kolumni: Timanttisen loistava Viikingit-sarja loppuu ja alkaa uudelleen

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.