4K:ta koneeseen vaikka vaikeaa se on

Ajattelin siirtyä vaatimattomassa kotiteatterissani kunnolla 4K-aikaan. 4K tarkoittaa enemmän pikseleitä. Kuvapisteitä on neljä kertaa perinteistä teräväpiirtoa enemmän.

4K-kuvaa on tosin tarjolla harvakseltaan. Eniten tarjontaa on Netflixiltä, jonka oma tuotanto on automaattisesti 4K:ta. Tätä varten tosin pitää tilata hieman normaalia kalliimpi 4K-Netflix.

Vaikka olen vähän hajulla näistä asioista, stressiltä en ole voinut välttyä. 4K-telkkarilla ei nimittäin pääse vielä pitkälle. Sellainen toki löytyy.

Suoratoistopalveluni tulevat telkkariin pelikonsolin kautta. Pelikonsoli ei ole 4K-mallia, vaikka sellainenkin olisi toki saatavilla. Sekään ei vielä auttaisi mitään, koska viritinvahvistin ei ymmärrä 4K:ta.

Joten jouduin tilamaan 4K-viritinvahvistimen. Sille on tulossa kaveriksi AppleTV 4K -mediatoistin, johan saa mukavasti appeja moneen tarpeeseen.

En silti ole aivan varma siitä, että tilaukseni meni nappiin ja toteuttaa tarpeeni. Viritinvahvistin esimerkiksi tukee kodekkeja SBC/AAC. Minulla ei ole aavistustakaan, mitä tuo tarkoittaa. Laitteessa on myös ”VLSC-filtteröinti”, ”32-bit DSP-siru” ja ”kaiuttimen impedanssi 4-16 Ω”. Okei, niin kai sitten.

Yleensä olen tällaisista teknisistä hankinnoista innoissani. Niin nytkin, mutta yhtä paljon olen huolissani. Eivätkä vempeleet ovat vielä edes saapuneet. Onnea vaan teille, mikäli samaan urakkaan ryhdytte.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .