Aalto uudelle taajuudelle

Jyväskylän asuntomessut nostaa Aaltoa ja taidetta. Kaupunki puolestaan ei ole ottanut Aallosta kaikkea hyötyä irti.

Jyväskylän Äijälänrantaan nousevien asuntomessujen teemoina ovat Aalto ja puutarha. Teema näkyy pyrkimyksenä innovatiivisiin ratkaisuihin niin talotekniikassa kuin materiaaleissa ja muodoissakin. Arkkitehti Alvar Aallon (1898–1976) plagiointiin ei ole sorruttu, mutta maestro mielessä on pohdittu erilaisten materiaalien, muotojen ja värien yhdistämistä ja yksityiskohtien merkitystä.

Monet materiaalit ovat Aallonkin aikoinaan suosimia: puu, kivi, tiili ja keraaminen laatta.

Yksi Aallon suunnittelua ohjannut ajatus oli rajan häivyttäminen ulko- ja sisätilan väliltä. Hän piirsi sisäpihoja ja patioita, jotka saivat innoituksensa antiikin klassisesta arkkitehtuurista.

Aaltoa viehättivät erityisesti suljetut sisäpihat, joiden suuntaan talot avautuvat pikemminkin kuin ulospäin ulkopuolisten katseltaviksi. Sisäpihalle Aalto sijoitti silloin tällöin uima-altaan tai pienemmän suihkulähteen. Muutamissa messutaloissa nähdäänkin sisäpihoja ja altaita.

Toivottavasti messuilla nähdään Aalto-hengessä myös asuintaloja, jotka on tehty kokonaistaideteoksiksi ovenkahvoja myöten, kuten Aallolla oli tapana.

Puutarhateema yhdistyy luontevasti sekä Aaltoon, jonka vihermaailmaan kuuluivat ryytimaat, piippuköynnökset, villiviini ja hedelmäpuut – mutta myös itse alueeseen perinteikkäänä viljelymaana.

Taidetta tuodaan messualueelle kiinteisiin ulkokalusteisiin sekä veistoksina. Esimerkiksi taidegraafikko Tuomas Hallivuo on suunnitellut tyyliteltyjä maisemakuvioita alueelle tuleviin, Jonas Hakaniemen suunnittelemiin penkkeihin. Sähkökaappeihin painetaan puolestaan juureksia ja vihanneksia muistumana ajasta, jolloin Äijälänrannassa tuotettiin kaalia Helsinkiin asti.

Messujen ajaksi istutetaan erilaisia mallipuutarhoja. Puutarhasta on saanut innoituksensa myös Pekka Jylhän Puutarhurin taivas, joka kookkaana ja värikkäänä kerää huomiota ja mielipiteitä Jyväsjärven rannassa. Myös Rantaväylä saa uuden teoksen, Elisa Lientolan Alku-veistoksen. Ruostuva teräsveistos on lainannut muotonsa karjalanneidon kukinnolta. ”Perinteiset koristekasvit kertovat ihmisten tarpeesta nähdä ja synnyttää kauneutta, myös kovina aikoina”, taiteilija kuvaa.

Hyvä, että alueelle tuodaan pysyviä taideteoksia eikä irrallisia töitä, jotka katoaisivat messujen päätyttyä.

Jyväskylän Taiteilijaseura pystyttää tornitalon alakertaan taidelainaamon. Taide näkyy myös sisällä kohteiden sisustuksissa sisustussuunnittelijoiden valintojen kautta.

Kuulostaa hyvältä messujen osalta, mutta kohtaavatko asuntomessujen Aalto-teema ja Aalto-kaupunki Jyväskylä toisensa? Ainakin lippuyhteistyötä messujen ja Aalto-museon kesken on luvassa sekä kävelykierroksia kaupungilla Aalto-kohteissa. Uskoisin ainakin osan messukävijöistä suuntaavan Aalto-museolle, jossa kesän näyttelyn aihe on kiinnostava: Viipurin kirjasto. Mainiota olisi, jos messuväki esittelisi ”Aalto-vaikutteita” ja Aallon ideologiaa yleisölle kohteissa, joista niitä löytyy.

Asuntomessut aaltoineen ovat positiivista pintaa, jota tarvitaan, mutta uskottavuuden nimissä pohjankin pitäisi olla kunnossa. Jyväskylän Aalto-kohteet rapistuvat, ei pelkästään Valtiontalo vaan myös Säynätsalon kunnantalo sekä Muuratsalon koetalo.

Kunnantalon autioituminen ja käyttämättömyys on riski rappioitumiselle. Koetalo lahoaa hitaasti paikoilleen vailla säännöllisiä huoltotoimenpiteitä.

Jyväskylä on ainutlaatuinen Aalto-kaupunki, mutta onko Aallosta tullut itsestäänselvyys niin, ettei hyötyä ja arvostusta osata kääntää voitoksi?

Nykyisen Jyväskylän alueella on yli 20 Aallon suunnittelemaa rakennusta useilta vuosikymmeniltä. Kaupungissa ovat myös museo, arkistot ja design-esineet.

Kaupungin pitäisi saattaa Aallon huomiointi ja markkinointi uudelle taajuudelle, onhan Aalto rallien lisäksi ainoa asia, mitä matkailijat tulevat maailmalta Jyväskylään katsomaan.

Pahin murheenkryyni on tietenkin käsiin jäänyt Valtiontalo, jolle kaupunki paraikaa miettii myyntihintaa, korjausten kustannuksia ja haravoi ostajaa. On selvää, ettei mikään taho halua taloa, vaikka se sijaitsee erinomaisella paikalla ydinkeskustassa.

Kustannuksia ja suojelumääräyksiä pelätään. Yksi väylä eteenpäin olisi suojelun purkaminen.

Ympäristöministeriön vahvistaman suojelupäätöksen mukaisesti Valtiontalo on suojeltu vahvasti ulkoa ja sisältä. Suojeluun liittyy määräykset paitsi rakennuksen hyvästä hoidosta (mikä on täysin laiminlyöty) myös ennallistamisesta alkuperäiseen asuunsa.

Katujulkisivu, tilajako, juhlasali, entinen ravintolasali sekä juhlasaliin johtava portaikko tulee saattaa alkuperäiseen asuunsa. Rakennusta tuleekäyttää niin, että sen rakennustaiteellinen arvo säilyy.

Suojelun purkaminen olisi poikkeuksellista. Mutta onko Valtiontalo saavuttanut jo tuhoutumispisteen, jossa sen korjaaminen ja ennallistaminen on omistajalta kohtuuton vaatimus. Kohtuuttomalta tuntuu vaatimus sellaistenkin osien palauttamisesta, jotka on jo tyystin hävitetty.

Suojelun purkaminen tuskin onnistuu, mutta sen ”keventäminen” voisi onnistuakin. Kun tietää kaupungin suhtautumisen Valtiontaloon, asia on jo varmasti vireillä.

Valtiontalon kannalta parasta varmasti olisi, jos rakennus myytäisiin omana kokonaisuutenaan kytkemättä sitä tontteihin ja hankkeisiin, jotka vain viivästyttävät korjausta.