Adoptio-oikeus kuuluu myös kristityille

Vuosisatoja kristittyjä vainottiin. Kristinuskoa pidettiin rikoksena ihmisyyttä vastaan, josta rangaistiin kuolemalla. Kristillinen alakulttuuri painui maan alle, mikä edelleen kiihdytti huhuja kristittyjen luonnottomuudesta. Kristittyjen huhuttiin pervoilevan katakombeissaan ja juovan lasten verta bakkanaaleissaan. Vaikka marginaaliin painetut kristityt joutuivat elämään jatkuvassa pelon ilmapiirissä, he pysyivät uskollisina elämäntavalleen.

Ajan saatossa kristittyjen vainoaminen laantui ja kristillisyys poistettiin rikoslaista. Vaikka kristinuskoa vastaan esiintyy yhä väkeviä ennakkoluuloja, voivat kristityt tunnustaa vakaumuksensa pelkäämättä kivitetyksi joutumista. Kristityistä on viimein tullut täysivaltaisia kansalaisia kahta syrjivää poikkeusta lukuun ottamatta. Kristittyjä ei edelleenkään vihitä avioliittoon, eikä heille myönnetä adoptio-oikeutta.

2000-luvullakin jotkut pitävät kristillisyyttä yhä sairautena. Jeesus-foobikkojen mielestä kristillisyys ei ole luonnollista. Paljon on myös keskustelua herättänyt synnytäänkö kristityksi, kasvetaanko siihen ja voiko kristillisyydestä eheytyä. Joitakin närästää kristittyjen liian näkyvä asema mediassa. Kristittyjen adoptio-oikeutta vastustetaan voimakkaimmin sillä perusteella, että kristittyjen lapsia voidaan kiusata koulussa. Lapset voivat kuitenkin joutua kiusatuiksi yhtä hyvin vanhempiensa seksuaalisen suuntautumisen vuoksi. Yhteiskunnan eli lasten vanhempien on opittava sietämään erilaisuutta.

Tiedän satiirikyhäelmäni turhuuden. Se ei saa ketään muuttamaan lukkoon lyömäänsä kantaa homojen adoptio-oikeuskeskustelussa, joka sai uutta tunteen paloa Ajankohtaisen Kakkosen Homoillasta.

Huvittavaa Homoillassa oli se, että keskustelijat ajautuivat uskonnollisesta vakaumuksestaan riippumatta kinastelemaan Raamatusta, jonka ei enää pitäisi olla auktoriteetti keskusteltaessa ihmisten perusoikeuksista, kuten adoptio-oikeudesta.

Tästä juutalaisten ja alkukristittyjen koostamasta kaksiosaisesta kokoomateoksesta löytyy mahdollisuudet kaikkiin tulkintavaihtoehtoihin, mikä tekee Raamatusta ylittämättömän kiistakapulan. Ihmiset tulkitsevat jakeita lähtökohdistaan aivan miten haluavat. Raamattu on uskon asia, mutta kristinuskon määrittely on silkkaa poliittista päätöksentekoa.

Luterilaisen kirkon opin määrittävät kirkolliskokouksissa ihmiset asenteineen ja heikkouksineen.

Kirkko on tienhaarassa. Se ei voi sekä seurata aikaansa että pitää kiinni ikivanhoista juutalaisista arvoista. Kirkossa onkin odotettavissa verinen taistelu siitä, miten rakkauden sanomaa tulee tulkita.

Itse aion vastaisuudessakin pysyä kirkossa, äänestää liberaaliedustajia kirkkovaaleissa ja tulkita Jeesuksen politiikkaa siten, että hän ajoi ihmisten täydellistä tasa-arvoa. Jos Jeesus tulee ja kertoo minun ymmärtäneen ideologiansa väärin, eroan sillä sekunnilla kirkosta.

Kirjoittaja on Suomen poliittisen historian tutkija ja Keskisuomalaisen avustaja.