Afrikan musta ja raskas perintö

Nykyaikana uusia valtioita syntyy perin harvoin. Edelliset ennen Etelä-Sudania itsenäistyneet maat Afrikassa olivat Eritrea vuonna 1993 ja Namibia vuonna 1990. Niiden samoin kuin kuopuslistalle kuuluvan Zimbabwen (1980) tarina on kuitenkin muista Afrikan maista poikkeava.

Italian entinen siirtomaa Eritrea irtautui Etiopiasta pitkän sisällissodan jälkeen. Namibian itsenäistyminen eteni yhtä jalkaa Etelä-Afrikan rotusortojärjestelmän purkautumisen kanssa. Etelä-Afrikka oli hallinnut Saksan entistä siirtomaata Namibiaa ensin Britannian vaatimuksesta, sitten omin luvin.

Myös Zimbabwessa tunnustettu itsenäistyminen tarkoitti käytännössä vallansiirtoa valkoiselta vähemmistöltä mustalle enemmistölle vanhojen rajojen sisällä. Aiemmin Zimbabwe tunnettiin hylkiövaltio Rhodesiana.

Mutta valtaosa Afrikasta itsenäistyi valtavana ryöpsähdyksenä pääosin 1960-luvulla. Pelkästään vuonna 1960 itsenäistyi 17 afrikkalaista valtiota. Varttunut väki muistaa, kuinka radiouutisten lopuksi lueteltiin uusia itsenäistyneitä valtioita kuten nykyisin metsäpalovaroituksia.

Nyt Afrikan maat ovat ainakin muodollisesti itsenäisiä. Afrikan mantereen ainoa epäitsenäinen alue on Länsi-Sahara, entinen Espanjan Sahara, josta miehittäjävalta Marokko ei halua luopua.

JOS Afrikka itsenäistyi rajusti, oli myös sen alistaminen eurooppalaisille siirtomaavalloille ollut nopea prosessi. 1800-1900-lukujen taitteessa koko maanosa kolonialisoitiin Liberiaa ja Etiopiaa lukuunottamatta.

Siirtomaakausi loi Afrikkaan monia rakenteellisia ongelmia, kun maanosan vanhat maantieteelliset, kulttuuriset, poliittiset ja taloudelliset yhteydet hävitettiin. Muuttuneen maailmantalouden muuttuneet raaka-ainetarpeet johtivat siirtomaiden häikäilemättömään riistoon, jota perusteltiin "valkoisen miehen taakalla".

SIIRTOMAAJÄRJESTELMÄ ei purkautunut rauhanomaisesti. Verisimmin siirtomaistaan pitivät kiinni Belgia Kongossa, Ranska Algeriassa ja Portugali Angolassa ja Mosambikissa.

Siirtomaakaudella vedetyt mielivaltaiset rajat pirstoivat aiemmat sopuisatkin yhteisöt tai heittivät toisilleen vihamieliset vastoin tahtoaan yhteen liian suuriin valtioihin kuten Sudanissa. Tuo raskas perintö elää Afrikassa yhä. Aitoa kansalaisyhteiskuntaa ei tunnu syntyvän, kun poliittinen elämä on pelkkää kilpailevien heimojen, klaanien tai sukujen taistelua vallasta. Se näkyy korruptiona ja huonona hallintona.

Kuvaavaa on, että Afrikan maiden yhteistyöelin, vuonna 1963 uljaalla nimellä Afrikan yhtenäisyysjärjestö perustettu OAU on perustamisestaan lähtien joutunut keskittymään lähes yksinomaan jäsenmaidensa riitaisuuksiin. Nykyisin järjestö toimiikin nimellä Afrikan unioni (AU). Yhtenäisyys on pudotettu pois.

Kylmän sodan kaudella Afrikassa vahva Sitoutumattomien maiden liike yritti tuloksitta estää johtavien suurvaltojen uuskolonialistisen valtapelin mantereella. Nyt koko maanosan asetelmia panee vauhdilla uusiksi Kiina, jonka politiikka ei paljoa eroa edeltäjistään.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen pääkirjoitustoimittaja.