Agenttimessut

Vierailin 100 000 muun kansalaisen joukossa Göteborgin kirjamessuilla syyskuun lopussa. Laadukas seminaariohjelma houkutteli varaamaan lippuja hyvissä ajoin, ja ruotsalainen lehdistö oli tohissut messuista jo viikkokausia. Neljän päivän seminaarikortti, joka oikeutti seminaarien lisäksi sisäänpääsyyn itse messuhalliin, maksoi normaalihintaisena 277 euroa.

Myös kustannusalan ammattilaisille messut ovat tärkeät ja foreign rights -keskuksessa kävikin kuhina agenttien ja kustantamojen edustajien yrittäessä myydä käännösoikeuksia. Suomalaisia agentuureja ei messuvilinässä näkynyt, koska niitä ei ole. Se on iso ongelma suomalaisen kirjallisuuden viennille, jonka takkuilemista selitellään usein pienellä kielialueella. Epäilemättä se on hidaste, mutta ei este.

Hannele Koivusen Onko kulttuurilla vientiä? -raportin mukaan Suomen kulttuurivientiketjun alkupää on kunnossa. Kotimaisella taiteella olisi kansainvälistä kysyntää, mutta ketjun loppupää, tuotteistus, promootio ja markkinointi, ovat heikkoja.

Kirjavienti on noussut julkiseen keskusteluun muun kulttuuriviennin ohessa, ja vähitellen on alettu ymmärtää, ettei kääntäminen ole synonyymi kirjan viennille. Seuraava askel vientiprojektin edistämisessä voisi olla se, että päästäisiin vihdoin agenttikysymykseen, joka on Suomessa pieni tabu.

Jos kirjailija haluaa agentin, häntä pidetään suuruudenhulluna. Jos hänellä on jo agentti, häntä pidetään pröystäilevänä suuruudenhulluna, joka kuvittelee olevansa kirjallisuuden Ville Valo. Sellainen ei sovi suomalaisen nöyryyden filosofiaan. Kirjailijan sietäisi olla kiitollinen siitä, että häntä julkaistaan edes suomeksi.

Kirjailijoita arvotetaan myyntilukujen mukaan, vaikka myynninedistämispyrkimyksiä paheksutaan. Nekään eivät sovi suomalaiseen kirjailijakuvaan. Analyysia siitä, miksi toinen ei myy ja toinen myy, ei silti aina tehdä edes kustantamoissa. Myyntiin vaikuttavat lukuisat tekijät, joista tekstin laatu on joskus pienin - loistavatkaan kritiikit eivät takaa loistavaa myyntiä.

Vastuu niin kotimaisen kuin ulkomaisenkin myynnin onnistumisesta on Suomessa siis kustantajilla, joiden omat foreign rights -osastot yrittävät hoitaa käännösoikeuksia. Kivikautisista luolistaan ne ovat alkaneet kömpiä esiin vasta viime vuosina.

Omien esiintymisieni lisäksi ehdin messuilla keskustella ruotsalaisten kustantajien kanssa agenttikysymyksestä. Ruotsi on siirtynyt eurooppalaiseen (ja amerikkalaiseen) kustannusmaailmaan, jossa agentiton kirjailija voi unohtaa julkaisemisen, tai pohjoismainen kirjailija ainakin kirjojensa käännökset.

Ruotsalaiset itse eivät enää muista, millaista oli kirjoittaa ja kustantaa ilman agentteja.Yrittäessäni kuvailla Suomen tilannetta sain osakseni epäuskoisia katseita, joita seurasi järkyttyneitä kysymyksiä: Miten niitä kirjoja teillä sitten myydään?

Skandinaavinen kirjallisuus löi läpi maailmalla 1990-luvulla. Se ei ollut sattumaa - tuolloin perustettiin Ruotsissa ensimmäiset itsenäiset kirjallisuusagentuurit, jotka edustivat kirjailijoita itsenäisesti ja riippumatta kustantajasta.

Taidetta ei viedä ilman gallerioita, kirjallisuutta ei ilman agentteja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.