Aina ei lopussa kiitos seiso, teatterissakaan

Minulla on viime aikoina ollut vaikeuksia näytelmien loppujen kanssa. Ensin katsoo innoissaan, että onpa mahtavaa. Sitten avautuu loppusuora ja alkaa kompurointi, mielestäni. Nämähän ovat yleensä mielipidekysymyksiä.

Vakiopaineteatteri esittää parhaillaan Arto Salmisen Varastoa. Salminen oli naturalisti ja yhteiskunnallisten epäkohtien osoittelija, palavakynäinen saarnamies. Vakiopaineteatterin Varasto on kylmäävää kyytiä, mutta finaaliksi viritetty lapsi sylissä -monologi suoraan yleisölle on kyllä tyylirikko muuten hienossa, yhtenäisessä jutussa.

Kaupunginteatterin Koukussa-farssin loppukäänne otti jostakin syystä kovasti päähän. Pitkään meni ihmetellessä, että mikä se siinä – sehän oli periaatteessa ihan hupaisasti keksitty herra näytelmäkirjailija Ray Cooneylta. Jotenkin tuli kuitenkin sellainen olo, että tuommoinen deus ex machina -loppu halveksii katsojaa, joka on sentään puolitoista tuntia jännittänyt taitavasti kaatuilevan päähenkilön puolesta. Ja sitä päähenkilöä tuollainen peli halveksii kanssa. Ihan turhaan näki vaivaa ja säntäili hirmu pitkään.

Kaikkein merkillisin viime aikoina nähdyistä lopuista oli Tampereella. Siellä ne hukkasivat kokonaisen rosvon. Tuosta vain, huis.

Tampereen Työväen Teatterin vanhalla päänäyttämöllä esitetään Teatteri Siperian Mestarietsivä Kalle Blomkvistia. Astrid Lindgrenin romaaniin perustuva näytelmä on konstailematonta lastenteatteria, näyttelijäntyö on hyvää ja eräs näyttämöilluusio aivan erinomainen.

Sitten tulee loppu, eikä se mene putkeen. Varokaa; seuraavaksi tulee juonipaljastus.

On kolme rosvoa. He pitävät kellarissa vankeinaan kolmea lasta. Rosvot ovat lähdössä, heistä yksi poistuu. Kaksi jäljelle jäänyttä rosvoa eivät ehdi karata, kun kellariin laskeutuu poliisi. Poliisi ottaa kaksi rosvoa kiinni ja vapauttaa lapset.

Tarinalla on onnellinen loppu, mutta siihen jää rosvonmentävä aukko.

Mihin joutui se yksi rosvo? Otettiinko hänet kiinni? Jos, niin miksei asiasta mainittu? Pääsikö hän karkuun? Jos, niin miksei asiasta mainittu?

Alkuperäisessä tekstissä kaikki kolme rosvoa otetaan kiinni. Teatteri Siperialla olikin ekonomia-probleemi, näyttelijöitä oli vain kuusi, ja roolituksessa ja vaihdoissa jouduttiin olemaan – ja totisesti oltiin – kekseliäitä.

Niinpä sama näyttelijä oli olosuhteiden pakosta sekä poistunut rosvo, että saman tien saapuva poliisi.

Se oli aika helppo havaita, sillä poliisilla ja kadonneella rosvolla oli huomattavan samankaltainen ruumiinrakenne. Lisäksi poliisin puvun kauluksesta pilkisti rosvojen asujen oranssia.

Onneksi hyvän esityksen huonolla lopulla oli myös myönteinen puoli.

Pieni lapsi: Miksi siitä rosvosta tuli poliisi?

Vanhemmat: Ei siitä tullut. Sitä vain näytteli sama näyttelijä.

Eli teatterin taikapiiri saattoi hieman murtua, mutta vastapainoksi käsitys vaikkapa näyttelijän ja tämän esittämän roolihahmon erosta alkoi muodostua.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.