Ainutlaatuista minulle ja tuhannelle muulle

Saan tekstiviestin: Hei Mia. Emme juurikaan ole nähneet sitten parin tapaamisen jälkeen Flemarilla. Uskaltaisinko ottaa yhteyttä näiden katkovuosien jälkeen?

Puhelin ei tunnista numeroa. Kukahan se on? Päässäni vilisee Flemarin naamoja. En keksi, miksi se ei uskalla soittaa. No minä teen sen.

- Sä soitit, vastaa ääni toisessa päässä.

En tunnista ääntä. On kysyttävä kuka?

Se on Timo. Nimi ei sano sen enempää, mutta en kehtaa kertoa sitä Timolle. Siellä mies puhelee, että kuule Mia, missä sä nykyään menet, olisi ihana nähdä.

Timo kertoilee tutuista paikoista, ihmisistä ja tapahtumista. Timoa vaan en muista. En, vaikka hän antaa ymmärtää, että meillä on ollut jonkinlainen suhde.

OLEN TOTTUNUT siihen, että joku soittaa kesken unien. Enkä heti saa otetta, että kuka ja mitä. Ja joskus pitäisi olla jo jossain. Mutta ei kai tällaista unohdeta.

Timon puheista päätellen ollaan tykätty toisistamme kovasti. Hän on rampannut kahveilla, tietää hyvin missä asuin, ja kyselee sellaisia, että vieläkö sulla on se valtaisa espressopannu.

Onhan minulla. On myös sanottava, etten muista häntä.

Timo hiljenee. Kysyy sitten, enkö vain halua. Että miten muka voin unohtaa ne yöt. Olen kuulemma nukkunut Timolla. Se on jo vähän liikaa.

- En varmasti ole ollut sun luona. Mistä tää numero on? Saitko sä sen jostain finderistä?

Sä sekotat mut johonkin tai keksit tän, tivaan.

Timo kertoo löytäneensä pöytälaatikostaan lapun, jossa on numeroni ja nimeni sukunimeä myöten. Hän uskoo, että olen kirjoittanut sen. Joskus aamulla lähtiessä.

Sitten selviää, että siitä on ainakin kuusi vuotta. Se on minulle tarpeeksi kauan. Olin silloin lukiossa ja asuin ihan muualla.

Timo kuulostaa silti vilpittömältä. Uskon häntä. Flemarilla asui kuitenkin toinenkin Mia Pajunen ja mies on pettynyt, etten ollutkaan oikea. Toivotan hänelle onnea etsintään.

VÄHÄN mietityttää, mistä Timo oli saanut numeroni. Teoriani on, että joltain tutulta baarista. Ovat luullet puhuvansa samasta Miasta. Ja sitten Timo on unohtanut, sillä onhan siitä jo aikaa.

Enemmän minua kiinnostavat meidän "yhteiset" muistomme. Ne ovat eri vuosilta ja silti jokseenkin samanlaisia. Ne ovat kaikkien saatavilla, tutut paikat, tyypit tapoineen ja juttuineen. Eräät tuhansien muistoissa.

Huomasin sen viimeksi tällä viikolla, kun tartuin tuoreeseen kirjaan. Karunpuoleisista lauseista löysin entisen naapurini. Päättyneen suhteen jälkeen hän oli ostamassa suruunsa seksiä.

Tuskin kirjoittajan tarkoitus oli tehdä paljastusta. Hän vaan piirsi vahingossa liian tarkan profiilin ohikulkijasta, joka on kuitenkin monille osa kotiympäristöä. Niin arkipäiväistä kuin Meiran kahvipaahtimon tuoksu tai ratikan kolina.

Kirjoittaja on toimittaja, maisema-arkkitehti yo ja Keskisuomalaisen avustaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.