Ajan henki heijastuu

Elokuvantekijöillä on harvoin ollut Turkissa helppoa. Tällä viikolla Jyväskylässä nähdään Ilker Savaskurtin ohjauksia.

Työskentelin 2000-luvun alussa Istanbulin yliopistossa ja huomasin pian, miten tärkeä elokuvakulttuuri oli turkkilaisille. Elokuvat olivat hyvin esillä kulttuurissa ja esimerkiksi elokuvakirjoja julkaistiin jatkuvasti. Myös keskustelua uudesta turkkilaisesta elokuvasta käytiin alinomaa, niin kadun kahviloissa kuin yliopiston kabineteissa. Elettiin yhdenlaista kulttuurin vapautumisen aikaa. Näin ainakin sen itse koin.

Turkkilaiset ovat intohimoista kansaa ja samalla sävyllä suhtaudutaan elokuvaan. Alun perin kiinnostuin Turkin elokuvatarjonnasta jo 1980-luvun alussa kun Yilmaz Güneyn ohjaus Yol (Tie) voitti Cannesin pääpalkinnon. Ihmeellisintä siinä oli, että Güney teki käsikirjoituksen teokseensa vankilassa, josta se sitten salakuljetettiin ulos, ja hänen apulaisensa Serif Gören valmisti elokuvan Güneyn tarkkojen ohjeiden mukaan.

Yol kuvaa viittä vankilasta lomalla olevaa miestä ja luo vertauskuvan siitä, ettei vapaa elämä eroa juurikaan vangittujen kohtaloista. Güneyn luomassa maailmankuvasssa on lohduttomuutta, mutta teos on kerronnaltaan erittäin voimakas ja estetiikaltaan pysäyttävä.

Kieli on erilaista uudessa turkkilaisessa elokuvassa: käytetään enemmän kuvan ja äänen yhteispeliä, audiovisuaalista kerrontaa, jossa kuvattu sosiaalinen todellisuus heijastuu. Muistot ja menneisyys luodaan esiin uusin keinoin samoin kuin inhimillisen hädän maisema.

Ympyrä kietoutuu yhteen kun Turkin elokuva saapuu tällä viikolla Jyväskylään. Kaupunkiin tulee Ilker Savaskurt, nuoren polven ohjaaja, jonka Yilmaz Güneystä tekemä dokumentti Maanpakolaisten balladi (2016) esitetään perjantaina osana Kulttuurityrkkyjen ohjemistoa. Lisäksi lauantaina nähdään Savaskurtin tänä vuonna valmistunut Groom’s Block. Nimi viittaa istanbulilaisen vankilan osastoon, jonne tarina sijoittuu.

Jotain erikoista on Ottomaanien järjestelmässä, kun vankilakuvauksilla on näin keskeinen asema. Syitä löytyy aivan elokuvahistorian alkuajoilta, kun ensimmäiset elokuvaesitykset Pariisissa vuonna 1895 järjestäneet Lumière-veljekset saapuivat seuraavana vuonna Istanbuliin ja totesivat, ettei missään ole niin vaikeaa kuin juuri Turkissa, jonka silloinen hallitsija Abdülhamit julisti kamerat vaaralllisiksi vehkeiksi.

Nykyään tilanne on jälleen kiristynyt. Hallinto kontrolloi mediaa. Elokuvia tehdään tänäkin vuonna useita kymmeniä, mutta elokuvantekijän asema on tullut epävarmemmaksi. Kaivattua naisenergiaa Turkin miesvaltaiselle elokuva-alalle tuonut, viime vuonna Oscarin Mustang-elokuvallaan voittanut Deniz Gamze Ergüven on hiljattain muuttanut maasta, kun hänen tekemisiinsä puututtiin.

Vaihtoehtona on etsiä kansainvälisiä tuotantoja ja näin on käynyt Savaskurtinkin kohdalla, sillä jo Maanpakolaisten balladissa oli mukana ranskalaisia tuottajia. Nuri Bilge Ceylan, Semih Kaplanoglu, Fatih Akin ja Reha Erdem edustavat Turkin elokuvan uutta nousua, mihin pari viikkoa sitten New Yorkissa Harlemin festivaaleilla palkittu Ilker Savaskurt on tulossa vahvasti mukaan.

Kulttuurityrkyt alkaa tänään Jyväskylän Ainolassa, professori Jarmo Valkola on elokuvaohjelmiston kokoaja. Ilker Savaskurtin haastattelu julkaistaan kulttuurisivuilla loppuviikosta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.