Aki Kaurismäen elokuvien kansainvälinen maine

Aki Kaurismäen elokuva Le Havre on jo myyty 50 maahan. Se on saanut kansainvälisen kriitikkojen palkinnon ja kirkon ekumeenisen palkinnon. Sattumaa vai johdatusta? Ei suinkaan, vaan johdonmukaista jatkoa Kaurismäen valitsemalle linjalle pysyä elokuvahistorian suurten ohjaajien kelkassa ja uudistaa samalla elokuvan traditiota ja tyylikeinoja.

Aki Kaurismäki on itseoppinut elokuvantekijä - kuten ranskalaiset sanoisivat auteur -, joka ei ole käynyt elokuvakouluja. "Ainut oppinut on itseoppinut, muut ovat opetettuja", kirjoitti aforistikko Erno Paasilinna. Nuorelle Kaurismäelle tärkeä kirja oli Peter von Baghin Elokuvan historia.

Kaurismäen elokuvilla on ollut elokuva elokuvalta myös vahvat yhteiskunnalliset ulottuvuutensa. Työttömyyden, pätkätyön ja rakennemuutoksen Suomi on kuvattu Kaurismänen elokuvissa henkilökohtaisen moraalin ja eksistentiaalisten valintojen näkökulmasta. Uuden elokuvan keskeinen humanistinen näkökulma rasismin kasvuun jatkaa Kaurismäen elokuvien moraalista linjaa. Kun poliitikoista ei juuri nyt ole mihinkään, he ovat vain aivottoman populismin asioilla ja armoilla, silloin taiteilijan vastuu vain korostuu.

Kaurismäen elokuvista tunnistaa aina tämän elokuvahistoriallisen sivistyspohjan, jota kenelläkään muulla suomalaisella ohjaajalla ei ole. Hänellä on kotijumalansa: Erich von Stroheim, Robert Bresson, Akira Kurosawa, Jean-Luc Godard.

Mutta on myös paljon muita elokuvatekijöitä, jotka ovat vaikuttaneet Kaurismäen elokuvalliseen ajatteluun ja temaattiseen näkemykseen. Howard Hawksin stoalaisuus, Fassbinderin draamallinen tiivistämisen, mykkäelokuvan klassikkojen visuaalinen vaikutus, valon ja varjon filmillinen leikki, unohtamatta kotimaisen mestarin Teuvo Tulion intohimoa ja paatosta, melodraaman tajua...

Kaurismäki on elokuva-arkiston kasvatteja samalla tavoin kuin Ranskan uuden aallon ohjaajat, Godard, Truffaut, Rohmer, Rivette, Malle, Demy, Chabrol. He katsoivat ja opiskelivat elokuva-arkistossa klassikkoja aamusta iltaan, lukivat, kirjoittivat ja väittelivät elokuvista. André Bazanin sanoin: Sillä tavoin heistä tuli "elokuvan kansalaisia". Tämä "elokuvan kansalaisuus" universaalilla tasolla on seikka, mikä selittää Kaurismäen kansainvälisen maineen, hänen elokuviensa kommunikatiivisuuden erilaisissa elokuvakulttuureissa

Kotimaisessa elokuvassa ovat yhteiskunnallisuus ja yhteiskunnalliset teemat olleet jo kauan hukassa. Kaurismäki näyttää uudella elokuvallaan, että tärkeät yhteiskunnalliset teemat ja kysymykset ovat tärkeitä ja vaikuttavia draamallisia asioita myös elokuvassa.

Joka toista väittää, haluaa viihdyttää meidät vain hengiltä. Ja siitä ei hyvää seuraa.

Kirjoittaja on kriitikko ja kulttuuritoimituksen vakituinen avustaja.