Alavilla mailla ei palvelun vaaraa

Ihmisen pitäisi asua siellä, missä on helppo hengittää. Itselleni sopiva elinkorkeus on kilometri merenpinnasta, mikä tuli todistettua viime viikolla, kun kauan haaveilemani matka Alpeille vihdoin toteutui. Täällä 79 metrin korkeudessa tuntuu, että tukehtuu. On kuin päällä olisi jatkuvasti tunkkainen viltti.

Korva- tai muita sieniä ei Itävallassa valitettavasti osunut silmiin. Alppien rinteillä näkyi muutamia avohakkuita, mutta niille päästääkseen olisi pitänyt ryömiä jäänaskaleilla. Niitä ei sentään ollut mukana, vaikka turhaa tavaraa oli jälleen kerran matkassa kilotolkulla.

Esimerkiksi seitsemän kirjaa on kuuden yön reissulle liikaa. Vaikka olen kova lukemaan, ei tässä sentään mitään Paavo Väyrysiä olla, joka luki kolmessa vuorokaudessa Fjodor Dostojevskin koko tuotannon. Seuraavalla reissulla tyydyn sähköisiin kirjoihin, vaikka ne ovat epämieluisia. Koska matkalaukku oli jo lähtiessä ylipainoinen, jouduin raahaamaan kirjat mennen tullen selkärepussa, mikä tuntuu hartioissa vieläkin.

Pinsetitkin olivat turhaan mukana. Itävallan parrakas nainen Conchita Wurst voitti juuri euroviisut, joten miksi maassa omiakaan partakarvoja nyppisi.

Ulkomailla on aina vaikeaa tottua palveluun, Suomessahan itsepalvelu on viritetty huippuunsa. Omaan syntymään meillä sentään saa vielä apua sairaalan henkilökunnalta.

Siinä missä meillä kahvilassa otetaan itse tarjottimelle syötävät ja juotavat, maksetaan, kannetaan pöytään ja viedään astiat ja roskat pois, täytyy lomaillessa vain käydä katsomassa vitriinistä, mitä kakkua tai torttua haluaa tällä kertaa syödä ja istuutua pöytään odottamaan palvelua.

Kummallista, miten ikivanhat koulusaksan alkeet taipuvat käyttöön, kun on motivaatiota, kuten Schwarzwälder kirschtortea tilatessa. Ei mennyt kieli solmuun.

Majapaikkana oli 1800-luvulla rakennettu iso huvila ja myös sen isäntäväki oli huippuystävällistä. Paraskaan palvelu ei kuitenkaan pystynyt taikomaan jääkiekon MM-kisojen finaaliottelua televisioon. Kaikenmaailman kanavia kyllä löytyi, jopa oma kanava juutalaisille ohjelmille ja kaksi venäläistä kanavaa, mutta ei peliä.

Onneksi tietokoneesta sai kuulumaan radioselostuksen Suomesta. Sillä hetkellä yksin matkustamisen huono puoli iski. Jos tulee kultaa, kenen kanssa tuuletan ja juhlin? Paikallinen tori lienee Mozartin aukio, menenkö sinne yksin mölisemään?

Huoli oli, kuten muistamme, aiheeton.

Seuraavan päivän lehdessä oli ottelusta vain irtokuva, jossa leveästi hymyilevä Putin kätteli voittajajoukkuetta pukuhuoneessa. Kuvatekstissä onneksi mainittiin, että olympialaisissa Suomi passitti Venäjän kotiin puolivälierissä ja herra P. oli silloinkin paikalla.

Paluu todellisuuteen koitti paluumatkalla Helsingistä Jyväskylään. Bussiin meinasi jäätyä, sillä kuski ei laittanut lämpöä päälle edes pyydettäessä kuin vain hetkeksi. Hän kai unohti kuljettavansa nisäkkäitä eikä kappale­tavaraa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.