Alien sisälläni

Tänään vietetään Maailman reumapäivää. Onnea kaikille sen viettäjille! Tänä vuonna olen itsekin ensimmäistä kertaa juhlijoiden joukossa.

Reuma ei hiipinyt niveliin pikkuhiljaa, kuten kai yleisemmin tapahtuu, vaan kertapuraisulla polveen. Kevättalvella alkanut kipuilu huipentui heinäkuun alussa, kun polvessa näytti ja tuntui olevan enemmän vettä kuin kuivahkossa kaivossa.

Oli pakko mennä terveyskeskuksen päivystykseen, vaikka lääkärifobia vaivaa. Jos en olisi mennyt, olisin luultavasti vielä terveen kirjoissa. Työvuorossa oli opintojaan lopetteleva lääketieteen kandidaatti, joka paneutui tapaukseen kunnolla. Löytyi tulehdus, kokeita otettiin ja parin viikon päästä tehtiin vielä reumatesti.

Ikinä en enää puhuarvauskeskuksesta.

Virallinen diagnoosi tuli elokuussa keskussairaalan reumapoliklinikalta: Muu seropositiivinen nivelreuma. Hassua olla oikein Kelan papereissa positiivinen, kun on ikänsä ollut negatiivinen ja pessimistinen ihminen.

Ensimmäisella kerralla reumapolille mennessä olo oli kuin teuraseläimellä. Toisella kerralla oli jo helpompaa ja kolmannella piipahduksella askel oli jo lähes kevyt. Kaikkeen tottuu, sanoi lammas kun susi söi.

Ei niin suurta piinaa, ettei välillä naurattaisi. Polilla täytetään joka kerta kysymyspatteristo, jolla seurataan potilaan selviytymistä päivittäisissä toiminnoissa. Ensimmäisellä kerralla hämmästytti kysymys Kykenetkö ottamaan jauhopussin hyllyltä, joka on 2 metriä päälakeasi korkeammalla.

Järjetön kysymys, tuohon pitäisi olla vähintään Osku Torron pomppu. Myöhemmin luin tarkemmin ja kyse olikin kahden kilon jauhopussista päälaen yläpuolella.

Nivelreuma on typerä tauti, jossa omat kehon kudokset hyökkäävät nivelissä toisiaan vastaan ilman ulkopuolista syytä. Aluksi tuntuikin jatkuvasti, että sisuksissa jyrsii alien, varsinkin yöllä.

Tulevaisuuden haaveet rapisivat silmissä. Eläkkeellä aioin muuttaa Tiroliin ja kouluttautua vuoristo-oppaaksi. Illat piti istua dirndliin pukeutuneena alppituvan terassilla jodlaamassa. Pakko kai hylätä opasosuus.

Itsesääli valtasi, kun kaverit menivät Palokan Oluttupaan, ja itsellä oli pahin lääkepäivä. Romupolvella sienestys oli onnetonta räpellystä.

Tauti tunki silmille joka puolelta. Wc-kirjaston Aku Ankassa Roope kipuili reuman kourissa, ainoastaan puhdistetuissa kultarahoissa kylpeminen auttoi.

Sydämen asialla -televisiosarjassa kartanon pehtoori sai potkut reuman takia. Francon ajassa Muulintappaja riutui reumakohtauksessa viltin alla. Onneksi hän sentään pisti tupakaksi kun omaishoitajana toimivan tyttären silmä vältti ja karkasi ilotaloon.

Lohdutukseksi ostin kaupan parhaat lenkkarit. Malli tosin oli mielialaan sopivasti Nimbus, sadepilvi. Arvelin myyjälle, etten koskaan tule ottamaan kengilläni juoksuaskelia.

– Ei se mitään, näillä voi vaikka ryömiä, hän lohdutti.

Reuma taisi voittaa ensimmäisen erän, mutta seuraavissa en ole enää yksin. Lääkitystä menee ja nurkassa heiluu pari ammattilaista auttamassa. Kanveesissa varmasti käydään, mutta sinne ei jäädä. Antaa tulla lunta tupaan ja jäitä porstuaan, nehän vain helpottavat tulehduksia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.