Amppelilla hiekanpuhaltajaa päähän

Joku naputtaa vasaralla kerrostalon peltikattoa suoraan pääni yläpuolella.

Avaan silmät sängynpohjalla ja yritän kohdistaa katseeni kelloon. Se ei ole seitsemääkään. Yritän jatkaa unia tyynyyn solmiutuneena, mutta peltikaton korjaaja päättää siirtyä poraamiseen naputuksen sijaan ja tuo maailmanlopulta kuulostava meteli ajaa minut sängystä ylös. Kiukkuisena.

Seuraavana aamuna yöuneni katkaisee hiekansiivoajamies, joka pitää koneensa kanssa meteliä pihamaalla enemmän kuin posket helottaen laulava lapsikuoro korvanjuuressa.

Meteliä säestää roska-auto, joka ilmoittaa tulostaan palohälyttimen malliin. Sillä kertaa kello ei ole viittäkään. Hoipertelen silmät ristissä paiskaamaan ikkunan kiinni, vaikka oikeastaan tekisi mieli mennä huutamaan parvekkeelle jotain todella rumaa. Vai heittäisikö parvekekalustolla?

ELETÄÄNKÖ TÄÄLLÄ muka sitä aikaa, jolloin herätään neljän korvilla, voita on lähdettävä hakemaan naapurikylästä hevosella viiden aikaan ja koti on puunattu, pellot viljelty ja lehmät lypsetty seitsemään mennessä?

Minä kun luulin, että nyt eletään vuotta 2011, sitä vuotta, jolloin televisiosarjat ja elokuvat alkavat vasta puoliltaöin, tietokone laitetaan kiinni yöllä kolmen korvilla ja herätään seuraavana päivänä suoraan lounaalle. Olin kuvitellut, että ihmisen pitää terveenä ja työkykyisenä ruisleipä, maito ja kunnon yöunet. Paino sanoilla kunnon yöunet, ja mielestäni ne eivät ole lähellekään ohi vielä noihin aikoihin.

Viideltä herääminen on epäinhimillistä, koska silloin on vielä yö. Toista mieltä on isoäitini, joka heittää niihin aikoihin jo kovaa vauhtia löylyä ja painelee kauppaan tuntia ennen aukioloaikaa, hyvissä ajoin.

NUKKUMAAN HÄN menee tietenkin Kauniiden ja rohkeiden jälkeen eli silloin, kun itse pääsen vasta töistä. Mutta meillä onkin 60 vuoden ikäero. Siksi minua ihmetyttääkin, että osa itseäni ympäröivästä maailmasta toimii yhä samalla aikataululla kuin sota-aikana, samalla aikataululla kuin isoäitini, painaa menemään jo viiden aikaan ja herättää nekin, jotka haluaisivat vielä nukkua.

Ymmärrän sen, että kesähelteillä mustalla peltikatolla työskentelevillä katonrakentajamiehillä on melkoisen kuuma, jos he eivät aloita työntekoa niin sanotusti kukonlaulun aikaan. Annan anteeksi myös postinjakajalle, jonka lehdenjako kuulostaa siltä kuin hän tulisi ovesta läpi; kyllä itseäkin ärsyttäisi pistää polvea toisen eteen siihen aikaan aamusta. Mutta silti heille tekisi mieli huudella törkeyksiä ja heitellä erinäisillä tavaroilla, koska kesken unien herääminen tekee niin pirun kiukkuiseksi. Siitä alkaen on koko päivä pilalla, hyvällä tuurilla koko viikko.

OLEN TERÄVIMMILLÄNI ja virkeimmilläni iltapäivällä ja vaikka en edustakaan sen suurempaa ihmisryhmää kuin yhtä henkilöä, tiedän, että tämä pitää paikkansa hyvin monen kohdalla.

Kun joku pistää eteeni ristisanatehtävän yhden aikoihin, ei mene kuin hujaus ja ratkaisu on käsillä. Jos saman tehtävän pistää silmieni alle aamukuudelta, en pysty pitämään edes kynää kädessäni.

Kouluaamujakin on turha aloittaa kahdeksalta, sillä ensimmäisen tunnin aikana ei kykene muuta kuin tuijottamaan seinää. Paljon paremmin ihminen oppii, kun saa nukkua pidempään ja istuu sitten siellä koulunpenkillä vaikka hieman myöhempään.

Kaikenkaikkiaan tämän paatoksen sanoma lienee se, että yhteiskunta muuttuu ja sukupolvet vaihtuvat, joten vuorokausirytminkin pitäisi muuttua, elää ajan hermolla.

Koulut alkamaan paria tuntia myöhemmin, kaupat aukeamaan myöhemmin ja pysymään auki pidempään, rakennustyömaat käynnistymään inhimilliseen aikaan.

Antakaa meidän ihmisten nukkua, seinän tuijottamisesta ei tietääkseni ole mitään hyötyä.

Kirjoittaja on tänään-osaston toimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.