Anoppipaniikki iskee viikonloppuna

Ne tulee meille viikonlopuksi. Anoppi ja appiukko. Olen nyt jo paniikissa, vaikka olen mieheni vihitty vaimo ja lastemme äiti - en siis lähtökohtaisesti täysin kelvoton yksilö.

Muutama päivä ennen A-hetkeä suunnittelen jo vakavasti viikonlopun ruokalistaa. Tänä viikonloppuna Saarioisten äitiä maistuvine lihaperunasoselaatikoineen ei auta päästää keittiöön kylään.

Hylättyjen ruoka-aineiden listalla ovat nyt pasta ja lohi - appiukko ei pidä niistä, vaikka anopille maistuisikin. Perunamuusia ei sen sijaan halua mieheni. Kiitos vain tuesta!

Liiat maustetut ruoat närästävät takuulla sekä anoppia että appiukkoa ja sitähän en halua. Mutta miten olisi jokin keitto tai makaronilaatikko? Hmm, liian tavallista.

Kenenkään on nyt turha piipittää, että menkööt appivanhemmat nakkikioskille syömään, jos tarjoilut eivät kelpaa. Tämä on kunniakysymys. Keksin vielä ruoan, joka osoittaa erinomaiset ruoanlaittotaitoni.

Kaiken tarjoilun on tietenkin näytettävä huolettoman hallitulta, vaikka olisin kokeillut edellispäivänä seitsemää eri balsamico-oliiviöljy-sekoitussuhdetta ja kirkunut mieheni kivennäisvesiostoksille viimetingassa. Onhan apen saatava sitä saksalaisen kauppaketjun myymää kuplivaa, josta hän pitää erityisen paljon. Anoppi ei sitä juo, vaan piimää. Sekin on lisättävä listaan.

Kaikille lienee sanomatta selvää, että koti on hinkattava ennennäkemättömään loistoonsa. Pölyhituset luututaan jalkalistojen päältä ja ikkunoitakin pitäisi pyyhkäistä, verhot suoristaa ja kirjat hyllyssä oikaista.

Vessan posliinit hierotaan toistamaan anoppini kasvojen kuvajaista, mikäli hän keksii pöntöstä peilata.

Lisäksi laadin tekosyiden listan, jos yhdestäkään tekemättä jääneestä asiasta tulee edes sivulauseessa vihjeenpoikanen. Onneksi lapsia voi syyttää lähes kaikesta.

Ai niin, tikittävien kellojen patterit on muistettava poistaa yön ajaksi appivanhempieni herkkäunisuuden vuoksi.

Koira on parasta teljetä alakertaan, ettei se innostu lipomaan anoppini korvia keskellä yötä.

En saa kiroilla, röyhtäillä enkä etenkään piereskellä. Ja olinhan sitä paitsi neitsyt ennen kuin mieheni tapasin.

Tällä kertaa ekstravapinaa aiheuttaa se, etten muistanut kesän korvilla osallistua anoppini minulle lähettämään ketjukirjeeseen. En aio ottaa asiaa puheeksi ja toivon anopinkin unohtaneen koko jutun.

Nyt joku takuulla miettii, millainen anoppini on? Sellainen 6-kymppinen vanhimman poikansa äiti, joka pukeutuu siististi, jonka koti on siisti ja joka on tarkka vieraidensa viihtyvyydestä.

Minä sen sijaan olen ihan vain miniä, mieheni vihitty vaimo ja lastemme äiti - en siis lähtökohtaisesti täysin kelvoton yksilö.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen avustaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.