Apinamiehelle olisi käyttöä näinä aikoina

Joulunalusaika on alkanut perinteitä noudattaen. Pöytäkyntteliköt ovat säilytyksen aikana rikkoutuneet ja pihavalojen asennuksesta käy kuiske.

Mikä on se maaginen mahti, joka kynttelikön kaapissa hajottaa, haluaisin tietää.

Tällä kertaa yritin kapinoida ja korjata viime vuonna hankitun keittiön kynttelikön, joka oli simahtanut. Kuin ihmeen kautta siivouskomerosta löytyi oikean kokoisia varalamppuja ja aikansa ruuvailtuani kapine syttyi valoon. Uusi lamppu oli vain niin paljon tehottomampi muita, että vehje lensi sittenkin roskiin. Vaihtolamppuinen rääpäle alkoi säälittää, kukapa haluaisi olla kynttelikön himmein valo.

Joulun alla toivoo, että aikoinaan olisi tullut naitua apina. Se kiipeäisi ketterästi pihapihlajaan ja levittäisi valosarjan kauniisti oksille. Nyt miestä pitää ensin maanitella monta viikkoa hommaan ja sitten kun asennustyö vihdoin tapahtuu, on valoverkko viskattu helpoimpaan paikkaan eli kesällä oksistaan kynityn Terijoen salavan niskaan.

Kauhean näköistä. Lamput ovat niin tiuhassa, että niiden välissä oleva verkkokin näkyy. Mitä ohikulkijatkin mahtavat ajatella? Eihän pimeässä iltakävelyllä muuta tekemistä ole kuin arvostella naapuruston valosommitelmia.

Ärtymys on kuitenkin parempi pitää omana tietona, sillä tonttu voi tulla ikkunan taa.

Talven ainut hyvä puoli joulun lisäksi on hiihtäminen. Sillä on raihnaisuutta parantavia vaikutuksia jo pienenä annoksena, ja jo puolessa tunnissa tulee mukava hiki vaikka kuinka hitaasti jyystää menemään.

Koska syksyn massakausi sujui erinomaisesti, alkoi ladun odotuksessa olla jo pinna tiukalla. Pakkaspäivistä huolimatta suosikkipaikkani Jyväsjärvi tuntui aina vain sinnittelevän jostain kolkasta vapaana. Sitten kerran Rantaraittia polkiessa iski älynväläys. Vaikka järvi lainehtii, sen vieressä aukeavat Mattilanniemen laajat nurmialueet olivat jo aivan lumisina. Hiihtämisen kannalta nurmikkoa ei erota järvestä muu kuin se, ettei alla ole pisaraakaan vettä, jonka jäätymistä täytyisi vartoa.

Äkkiä kotiin ja sukset autoon. Ei lapsenakaan kukaan tullut latua tekemään, itse se oli hiihdettävä. Mattilanniemen kauimmaiseen kolkkaan syntyi vaivatta noin 300 metriä pitkä lenkki, joka on jopa valaistu. Hiihtäessä pääsee kivasti metsän tunnelmaan, sillä latu-ura puikkelehtii yhdessä kohtaa istutettujen kuusien lomassa.

Takana on jo kuusi hiihtokilometriä, mikä on erinomainen alku tälle kaudelle. Tervetuloa vaan muutkin sivakoimaan valmiille ladulle!

Samalla toivotan kaikki lukijat tervetulleiksi myös pikkujouluihin tuonne netin puolelle. Osoitteessa www.ksml.fi/aiheet/Keittäjät (tai googleen keittäjät ksml) on tarjolla pientä suolaista purtavaa ja toivottavasti makeaa naurua tai edes hymähdyksiä. Pahimmassa tapauksessa vain myötähäpeää, mutta tunnehan se on sekin.

Keittäjät on valokuvaaja Jaana Kauton ja minun muodostama kahden hengen sketsiryhmä, joka syntyi siitä, että meillä on aina hirveän hauskaa työkeikoilla. Päätimme kokeilla, saisimmeko huumorinkukkaa kasvamaan myös internetissä, ja jo kolme jaksoa olemme saaneet tehdä.

Tietenkin siitä, että työssä on hauskaa, saattaa tulla rangaistus, mutta otimme riskin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.