Auer, syyllinen vai syytön?

Anneli Auer tuomittiin viime torstaina jo toistamiseen Satakunnan käräjäoikeudessa miehensä murhasta elinkautiseen. Edellisellä kerralla Vaasan hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion. Nyt Auer tuomittiin käräjillä uudelleen samassa asiassa ja tapaus jatkanee taas hovioikeuteen.

Murhaoikeudenkäynnin ydinongelma on koko ajan ollut, että Auerin syyllisyydestä ei ole yksiselitteistä näyttöä. Kukaan ei ole nähnyt Auerin tappaneen miehensä. Eikä taposta ole suoria todisteita. Toisaalta ulkopuolisesta tappajastakaan ei ole todisteita.

Jutun ydin pyöriikin sen ympärillä, olisiko tekijä voinut olla joku muu kuin Auer. Torstaina käräjäoikeus päätyi äänestysratkaisuun (2-1), että tekijä ei voinut olla ulkopuolinen.

Ulvilan surman tutkinnassa ja oikeudenkäynnissä on ollut erikoisia vaiheita. Poliisin työtä on tutkinnan eri vaiheissa kritisoitu ja tutkinnanjohtajaakin on vaihdettu. Ehkä kaikkien kummallisin yksityiskohta oli, että pitkään vailla selitystä ollut ulkopuolinen rikospaikan dna-näyte osoittautui poliisitutkintaan osallistuneen henkilön dna:ksi.

Hurjia virheitä ja epäluotettavuutta tutkinnan eri vaiheissa on ollut. Rikostutkinta ei olekaan näyttänyt järjestelmälliseltä, tasapuoliselta eikä luotettavalta. Entä jos poliisitutkinnassa on jo alkuvaiheessa tehty monia havainto- tai kirjausvirheitä, joiden perusteella koko prosessi johtaa vääriin johtopäätöksiin.

Poliisi voi tehdä työssään suuriakin virheitä, mutta yhteiskunnan antama suuri toimivalta monesti peittää ne näkyvistä. Sana vastaan sana -tilanteessa virkavastuulla toimiva poliisi on yleensä oikeassa. Vaikka olisikin todellisuudessa väärässä.

Oikeusjärjestelmämme ydinajatuksena on, että tuomioita määrätään vain varmalla näytöllä. Tämä on siksi tärkeää, että syyttömiä ei tuomittaisi. Ajattelun kääntöpuolena on, että syyllisiä viipottaa vapaana.

Oikeusvaltiossa syyttömän suojan periaate on tärkeä. Mikä onkaan suurempi ihmisarvon ja ihmisyyden loukkaus, kuin tuomita syyttömiä.

Auerin tapaus nostaa ajatuksen väistämättä mieleen. Miten voi olla, että sama ihminen on saanut kuulla kolme tuomiota, joista kaksi on elinkautiseen tuomitsevia ja yksi vapauttava. Ja tämä viimeisin äänestyspäätöksellä.

Tilanne on hämmentävä. Se asettaa koko poliisitoimintamme, rikostutkintamme ja oikeusjärjestelmämme kyseenalaiseksi.

Kyse ei nyt oikein ole siitä, että oikeuslaitos olisi valitusoikeuksineen itseään korjaava prosessi vaan enemmänkin näyttää siltä, että koko poliisi- ja rikostutkinnan ytimessä on suuria ongelmia. Ja ne heijastuvat näin oikeudenkäyttöön.

Jukka S. Lahden väkivaltaisesta kuolemasta yöllä omassa kodissaan on nyt seitsemän vuotta ja 15 päivää.

Oikeusprosessi päättyy aikanaan.

Suomalaisten usko oikeusjärjestelmään ja poliisin toimintaa on ollut vahvaa. Tämä tilanne on tärkeää myös säilyttää, mutta historia tuntee monia tätä uskoa huojuttaneita tapauksia. Ehkä näkyvin tämän vuosituhannen tapaus oli Alpo Rusin vakoiluepäily vuosina 2002-2007. Siinä Suojelupoliisin toiminnasta tuli aika huono kuva.