Autoilumatkan kruunaa kunnon raivari

Nyt kun on kesä ja valtakuntamme tieverkosto ei muistuta enää jäistä speedway-rataa, on jälleen aika puhua autoilusta. On tunnettu luonnonilmiö, että päivien pidentyessä pelmahtaa maanteille sankka lauma peltilehmiä, jotka sinne eivät talven pimeydessä uskaltaudu. Aamuauringon nostattama bitumin tuoksu, renkaiden rauhoittava jylinä ja

24 h -levähdyspisteiden kutsuvat valot tekevät autoilusta yhtä juhlaa. Vai tekevätkö?

TIEN PÄÄLLÄ liikkumiseen liittyy tiettyjä lieveilmiöitä, jotka nostavat asiansa osaavien kuljettajien verenpainetta. Sivistysmaissa autoilun aiheuttaman turhautumisen purkaantumiseen on kehittynyt psykologinen mekanismi, jota kutsutaan muun muassa road rageksi, suomeksi sanottuna ratin takana pimahtamiseksi.

Suomen kaltaisessa korpimaassa tyydymme lähinnä jupisemaan itseksemme. Rohkeimmat meistä saattavat vilauttaa keskisormea.

MYSTISIMPIÄ RATTIRAIVON aiheuttajia ovat ilman mitään näkyvää syytä alinopeutta ajavat. On selvää, että jos Fiat Unon peräkoukussa kallistelee parin tonnin painoinen asuntovaunu, ei nopeusrajoituksia rikota. Mutta mistä on kyse, kun suoralla ja kuivalla tiellä 50 auton letkaa johtaa reilua alinopeutta puksuttava suorituskykyinen sedan?

Nopea vilkaisu tientukkeeseen paljastaa yleensä kaksin käsin rattia puristavan keski-ikäisen naisen tai silmiään siristelevän eläkeläisherran.

Ja mitä sanotte niistä kiusantekijöistä, jotka ohituskaistoitukselle saapuessaan vihdoin nostavatkin sen ajonopeuden täyteen sallittuun? "Ai, nythän tämä tie on mukavan leveä, painetaanpa vähän kaasua."

SPEKTRIN TOISELLA LAIDALLA ovat kaahaajat, jotka turvavälistä turvaväliin puikkelehtivat matkan Jyväskylästä Tampereelle reilussa tunnissa. Mikään keli ei ole liian huono, mikään näköetäisyys vastaantulevien kaistalla liian lyhyt, mikään rako kahden auton välissä liian pieni näille maanteiden kuninkaille.

Kenties he ovat kiertäviä kirurgeja, jotka kiitävät kohti seuraavaa leikkausta. "Olen pahoillani, konstaapeli, mutta jos en pääse kaahaamaan kuin helvetin pedot olisivat kintereilläni, niin herra Koistisen maksasta ei tule edes pihvejä."

Tai ehkä heillä on vain pakkomielle tehdä hyvää aikaa. "Kusitaukoko? Ei tule kuuloonkaan, nyt ollaan 20 sekuntia alle kauden parhaan ajan. Tuossa on tyhjä pullo."

OMA LUKUNSA ovat poukkoilijat, joiden matkanopeus saattaa heitellä jopa parikymmentä kilometriä tunnissa ja auto seilata koko kaistan leveydellä ja ylikin. Ennen vanhaan loogisin selitys oli veikata, että kuski on kännissä. Tänä päivänä syyksi paljastuu yleensä kännykkään höpöttely.

Arvaile siinä sitten, että pysyykö kaveri tiellä vai tuiskahtaako seuraavassa mutkassa pientareelle. Parasta ottaa hieman etäisyyttä...

ERÄS RATTIRAIVOA aiheuttava ryhmä on vielä mainitsematta: rattiraivoajat itse. Heidän kykynsä mukautua liikenteen rytmiin on yhtä heikko kuin heidän valmiutensa hyväksyä sitä tosiasiaa, että maanteillä liikkuu kaikenlaisia ajoneuvoja. He ajavat mielenosoituksellisesti hitaasti ajavan puskuriin, hakkaavat torvea, heiluttelevat kansainvälisiä käsimerkkejä ja meuhkaavat lehtien sivuilla muiden olemattomista ajotaidoista.

Kirjoittaja on Baanan tuottaja ja toimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.