Aviomiesainekset hukassa

Poikamiesboksin ulko-ovessa on sukunimi, joka ei ole ollenkaan sama, kuin niillä, jotka asunnossa oikeasti asuvat. Sängynjalka on korvattu pahvilaatikolla, joka on täynnä kirjoja. "Kaveri hyppäsi kerran bileissä sänkyyn ja tuo jalka romahti", perustellaan. Kolme vuotta sitten vai neljä.

Vessan loisteputkilamppu ei ole toiminut viikkoihin, mutta kun oven jättää auki, näkee suurinpiirtein minne istuu. Keittiön kaappi on romahtanut siten, ettei laatikoita voi avata. Se on tuettu uuniin pullonkorkilla, jottei ihan kokonaan kaadu. Leivinpaperia löytyisi laatikosta, mutta uutta on lähdettävä ostamaan, koska laatikoita ei uskalla avata.

Eikä sovi unohtaa, että parvekekaluston virkaa ajaa oranssi liikennekartio. Tienposkesta varastettu, tietenkin.

JA SILTI kehtaavat ihmetellä, etteivät nykypäivän avioliitot kestä ja seurustelukumppania vaihdetaan turhan tiuhaan. Kyllähän sitä kelpaa istua mummona keinutuolissa ja muistella sitä, kuinka ennen mentiin ensimmäisen vastaantulijan kanssa naimisiin ja sama mies teki koivunrungosta käden käänteessä keittiöön uuden pöydän. Sama kaveri rakensi uuden navetan, kun vanha paloi, kalasti ja metsästi ruuan pöytään ja vielä jäi aikaa pitää emäntä tyytyväisenä.

Ja toisaalla vanha risuparta muistelee sitä elämänsä ainoata eukkoa, sitä joka pystyi tekemään maittavaa ruokaa, vaikkei kaapissa ollut kuin sahanpuruja. Sama nainen synnytti myös kahdeksan lasta, ompeli heille vaatteet, leipoi maailman parhaat leivät ja piti huushollin puhtaana.

Silti kehtaavat ihmetellä, vaikka nykypäivän miehen ensimmäinen ostos omaan kotiin on popcorn-kone ja nainen ei erota veistä haarukasta.

NYKYPÄIVÄN mies ostaa uuden valaisimen, kun edellisestä palaa lamppu. Hän vie television ja auton korjaamolle, jos se ei nyrkiniskulla lähde toimimaan. Nainen ei tiedä, miten ruskea kastike tehdään, jollei ole valmista jauhepussia, johon lisätään vain vesi ja kiehautetaan. Jos imuri ei vedä, ostetaan uusi, pölypussin vaihtaminen kun on niin vaikeaa. Mutta ei nykypäivän ihmisellä hätää ole, kun kaapista löytyy leipäkone, limsakone ja valmisruokapusseja. Ne löytyvät valmistalon kaapista, sen talon, jonka työmiehet pystyttivät valmiselementeistä kahdessa päivässä.

Eikä tarvitse kauppaankaan itse osata, kun navigaattori opastaa perille asti ja mikä parasta, auto osaa itse parkkeerata. Loppuilta meneekin kirkasvalolampun alla hierovassa tuolissa valitellen kun töissä on rankkaa, kun täytyy pitää silmiä auki monta tuntia ja vahtia konetta, joka tekee kaiken työn.

AMMATTIKOULUN käyneet ovat pian ainoita ihmisiä, jotka osaavat tehdä jotain muutakin käsillään kuin sammuttaa valot katkaisijasta. En pistäisi pahakseni, jos myös ne lukion kirjamadot treenaisivat oikeaa elämää, esimerkiksi puolen vuoden mittaisessa koulussa.

Siellä oppilaat saisivat vihiä siitä, kuinka paistinpannu pestään, miten imuria ja ompelukonetta käytetään ja mitä kummaa tehdään perunajauhoilla ja desin mitalla. Siellä voisi harjoitella vasaran ja sahan käyttöä, auton korjausta ja tietäisivätpä oppilaat koulun jälkeen mittanauhankin salat.

Kirjoittaja on tänään-osaston toimittaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.