Banaania ja pahaa lihaa, hammastahnaa ja lenkkipolun pussukoita

Viime viikolla rävähti "uutinen" pyöräilyn maailmasta: Ranskan ympäriajon voittaja Alberto Contador jäi "yllättäen" kiinni dopingista.

Espanjalainen Contador selvitti, että syynä tunnetun dopingaineen klenbuterolin löytymiseen hänen kehostaan oli paha liha.

Paha liha?

Tarkoittikohan Contador kuuluisaa ranskalaista kinkku-juustopiirakkaa? Vai kenties kotimaastaan tuttua Serranon kinkkua, jamón serranoa?

Contador syytti joka tapauksessa ranskalaisessa hotellissa kisojen aikaan syömäänsä pilaantunutta ruokaa. Tulikohan hotellin muille asiakkaille oireita tai kehoon ylimääräisiä dopingaineita?

Entä lätkäistiinkö hotellin selvästikin kierolle kokille lopputili kouraan?

Onhan näitä. Kummallisia dopingselityksiä putkahtelee esille aika ajoin.

Aina syy on jossain muussa kuin itsessä. Vähintään salaliitossa.

Näin kävi kuubalaiselle korkeushyppääjälle Javier Sotomayorille. ME-mies Sotomayor kärähti urallaan kahdesti.

Ensimmäiselle tapaukselle löytyi looginen selitys.

Syyksi Kuubassa nähtiin hyökkäys kommunistivaltiota vastaan. Erään kuubalaislehden mukaan Sotomayorin kokaiininäytteen myrkytti salajuonen tuloksena CIA.

Siinä kalpenevat rinnalla Hollywoodin vakoiluelokuvat.

Entä saksalainen kestävyysjuoksija Dieter Baumann ja hammastahna?

Mikä "parasta", Saksan yleisurheiluliitto uskoi, että joku oli pannut nandrolonia Baumannin hammastahnaan, mutta kansainvälistä yleisurheiluliittoa selitys ei vakuuttanut.

Dopingselitysten lista on turhan pitkä ja omaperäinen.

Jalkapalloilija Romario: kaljuuntumista estävä lääke. Pikajuoksija Dennis Mitchell: viisi olutta ja avioseksi. Pyöräilijä Tyler Hamilton: kohdussa kuolleen kaksoisveljen solujäänteet.

Ja onhan meillä Suomessakin oma banaanitapauksemme, jääkiekkomaalivahti Stig Wetzell.

Tai sitten tarvitaan selitykseksi joku ulkopuolinen dopingmies, kuten talonmies Alpo Nyrönen kestävyysjuoksija Martti Vainion tapauksessa.

Entinen pikajuoksija Markus Pöyhönen puolestaan kertoi löytäneensä dopingpussukan lenkkipolun varrelta. Myöhemmin tämäkin "paljastui" hätävalheeksi.

Välillä urheilijatkin valehtelevat, mutta minkäs teet, kun totuutta ei voi tietää.

Dopingkäryjä tapahtuu monissa lajeissa, toisissa vaan hieman useammin.

Pikajuoksijat, nuo ratojemme lihaskimput, ovat kunnostautuneet tälläkin saralla.

Tapasin viime kesänä Joensuussa USA:n olympiavoittajan ja maailmanmestarin Justin Gatlinin, jolle dopingkäry on napsahtanut sattumalta uran aikana kahdesti.

Gatlin kertoi aikanaan avauskärynsä jälkeen saaneensa kiellettyjä aineita kehoonsa ADHD-lääkityksen takia.

Ainakin Joensuussa Gatlin oli niin rauhallinen, ettei ylivilkkaudesta tai keskittymisvaikeuksista ollut tietoakaan. Eli lääkitys on selvästikin tepsinyt!

Mutta miksi toinen käry? No, silloin syylliseksi osoitettiin miehen hierojaa, ketäpä muutakaan. Oli kuulemma hieronut vääränlaista voidetta kankkuihin.

Miten tällaisia tarinoita voi keksiä? Entä jos totuus on tarua ihmeellisempää?

Kallistuisin kuitenkin siihen, että ei: huijaaminen on valitettavan iso osa urheilua.

Mutta olisiko urheilulla annettavaa käsikirjoitusmaailmaan? Ehkä jonkin verran, mutta ei välttämättä.

Kriitikot tyrmäisivät tällaiset tarinat heti: liian epäuskottavaa ollakseen tästä maailmasta.

Kirjoittaja on Karjalaisen urheilutoimittaja.