Boeing 737 Max ja matkustajan foliohattu

Olen lentänyt maailmalle monenlaisella koneella. Pienimmässä oli paikkoja neljä ja isoimmassa – no en tiedä. Paljon.

Hurjin kokemus on ollut lento Tenzing-Hillaryn kentälle Nepalin Luklaan 2 860 metrin korkeuteen. Jyrkässä seinämässä vuorten välissä nököttävä pikkiriikkinen kenttä hyvin lyhyine kiitoratoineen on jäänyt monen viimeiseksi.

Luklalla on maine maailman vaarallisempana kenttänä ja siksi sinne lentävät nahkatakkiset pilotit ovat yhden sortin rokkistaroja. Ja kyllä. Heillä kaikilla on nahkatakki päällä ja silmillään Top Gun -henkiset lasit. Ja miksipä ei olisi. Kyllä minäkin vähän elvistelisin, jos kuuluisin niihin harvoihin huimapäihin, jotka osaavat ja uskaltavat Luklaan lentää.

Vähän jänniä olivat myös muutaman vuoden takaiset Myanmarin sisäiset potkurikonelennot. Koneet olivat kyllä hienoja, mutta lentokentillä juoksevat koiralaumat eivät.

Aeroflotin lennosta vuodelta kivi ja miekka mieleen ovat jääneet parhaiten keksit, jotka tarttuivat kitalakeen ja meetvursti jonka pääväri oli harmaa.

Mutta on sitä vähän hurjia tai ainakin kulmakarvoja kohottavia kokemuksia Suomen kamaraltakin. Vai miltä kuulostaa laskeutuminen, jossa kapteeni kehottaa sulkemaan kaikki mahdolliset elektroniset laitteet poikkeuksellisen sankan sumun takia ja sitten vielä laskemaan kaikki tavarat käsistä heittelehtivän alastulon takia. Niinä muutamina minuutteina ennen laskeutumista kyytiläiset ehtivät visioida melkoisen pomppulinna-alastulon. Todellisuudessa lasku oli siinä määrin normaali, että ilman kuulutuksia matkustajat eivät olisi edes tienneet, että käsillä oli jollain tapaa hurja kokemus.

Nostelin tässä taannoin kulmakarvojani myös maan sisäisellä potkurikonelennolla, jossa lentoemäntä pyysi kahta matkustajaa siirtymään koneen etuosasta taakse. Kone oli melko tyhjä ja hän halusi taata tällä paremman tasapainon. Sanonpa vaan, että ajatus siitä, että koneen tasapaino on kiinni muutamasta matkustajasta, ei ole omiaan kasvattamaan leppoisaa fiilistä matkustamoon.

Viimeisin hurja lentoni muuttui hurjaksi vasta pari viikkoja kotiinpaluun jälkeen. Flydubain koneeseen noustessakin toki jo jännitti vähän, sillä matkakumppanini yltyi muistelemaan samaisen lentoyhtiön koneen maahansyöksyä vuodelta 2016. Kuumottavampaa oli kuitenkin se, että pari viikkoa lennon jälkeen Boeing 737 Max-koneet, jollainen tämä Flydubain kone oli, asetettiin lentokieltoon Ethiopian Airlinesin maahansyöksyn takia. Maaliskuisessa turmassa kuoli 157 ihmistä.

Totuus on tietenkin sellainen, että moisia koneita on paljon ja vaikka niistä muutama on tuhoonsa syöksynytkin, niin moni on pysynyt tukevasti taivaalla. Boeing 737 Max -koneeseen nousu ei siis ihan vastaa venäläisen ruletin pelaamista. Ja jos totta puhutaan, niin henkilökohtaisesti kylmäävämmiltä tuntuivat aikoinaan uutiset Estonian uppoamisesta, sillä kyseisellä laivalla oli tullut vietettyä yksi jos toinenkin reissu.

Hurjien lentojen lopuksi on paikallaan mainita myös hurjat kanssamatkustajat. Tähänastinen suosikkini on nuorehko mies, joka kietoi matkalla Madeiralle päähänsä ensin foliota ja sitten sen päälle jonkinlaisen tuubihuivin. Foliohattupää tarkkaili monenlaisin mittarein säteilyä koko matkan ajan. Minä tarkkailin häntä ja toivoin, että tuo parin rivin päässä istuva mies menisi jossain vaiheessa vessaan, jotta voisin yhyttää hänet vessajonossa ja kysellä kupletin juonta.

Valitettavasti foliohattu ehkäisee ilmeisesti myös urean eritystä, sillä mies istui kuuden tunnin lennon paikallaan kuin tatti.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko 1 kk / 6 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .