Bondin menestyksen syy: Kuin suomalainen mies

Daniel Graig on saanut rosoisilla roolitöillään ennen niin sliipattuun elokuvamaailman ikoniin James Bondiin syvyyttä. Silti todellinen syy siihen, miksi Craig on noussut suureen suosioon on se, että hän on aikaisempien siloteltujen roolihahmojen joukossa kaikessa karskissa viehättävyydessään kuin perinteinen suomalainen mies.

Craigin Bondi on juonut eniten alkoholia Bondeista, mutta samalla harrastanut kaikkein vähiten seksiä. Poiketen aikaisemmista Bondeista Craig on ”huonon onnen Hannu”. Asiat eivät useinkaan mene aivan niin kuin pitäisi. Myös hänen naissuhteensa ovat surullisen kuuluisia. Johtuen osittain siitä, että tämä Bond ei juuri puhu eikä pukahda.

Siinä missä Sean Conneryn hunajainen ääni sulatti naisten sydämet. Craigin Bondin ääni kuulostaa pikemminkin kaatumatautisen bulldogin murinalta. Toisin sanoen täysin samalta kuin suomalaisen miehen huutelu sohvalta kalsareissa, silloin kun mies vaivautuu puhumaan. Yleensä mies tietenkin turvautuu väkivaltaan, koska ongelmat yleensä ratkeavat parhaiten nyrkillä tai tulitaistelulla, silloin kun eivät jostain syystä ratkea alkoholilla. Craig onkin juonut Bondina lähes yhtä paljon kuin aikaisemmat Bondit yhteensä.

Jo ennen kuin Bond on jäänyt eläkkeelle arvaillaan, kuka hänet korvaa. Kuka vain, mutta ei ainakaan musta tai homo, koska eihän sellaista ole karskin suomalaisen miehen korvaajaksi.

Patoutunut Craig ei juuri hymyile. Hän tietää, että hymyllä ei maksella laskuja tai väistellä luoteja. Elämä on kovaa ja jokaisen nurkan takana odottaa kuitenkin uusi pettymys, uusi vihollinen. Craig tuo mieleen Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla romaanin lauseen ”Alussa oli suo, kuokka ja Jussi”. Alussa oli paha maailma, ase ja Craig. Josta tuleekin mieleen, että jos Craig olisi suomalainen hänen nimensä olisi tietenkin Reino, Tauno Reino.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.