Buddha ja minä pikkupeppujen maassa

Kun kerran vuodessa penkoo varaston todetakseen, että marjapoimuri on kadonnut kuin sählynpelaaja suohon, osuu nukkuvien löytöjen luo. Nukkuvien siksi, että ne ovat vain tilapäisesti unohduksissa osastolla ”sitten joskus järjestettävät”. Tosin tilapäisyyttä on kestänyt 15 vuotta.

Kellarin kätköistä löytyi kassillinen vuosituhannen vaihteen matkamuistoja Thaimaan turneelta. Valokuvia, simpukoita, karttoja ja muuta tärkeää. Löytyi myös pikku-Buddha, joka unohdetusta statuksestaan huolimatta herätti muistoja.

Sain taskukokoisen Buddhan eräältä thaimaalaiselta sotilaalta valaisemaan matkaani. Kiersin tuolloin pitkin poikin Thaimaata, enimmäkseen junalla ja bussilla.

Oli yksi monista lähdön hetkistä jossain itärajalla. Se oli sellaista maaseutua, jossa valkonaama oli nähtävyys. Odotin bussikyytiä aamu-usvassa, oli hämärää ja autiota. Ketään muuta ei ollut liikkeellä ja epäilytti, että taitaa olla turha odotus. Mutta sumusta ilmestyi nuori mies ja tuli myös avolava-auto, joka käsimerkkien jälkeen osoittautui oikeaksi kulkuneuvoksi. Kiipesin lavalle, jonne oli kyhätty pari pitkää penkkiä.

Edessä olisi noin kuusi tuntia istumista kohti Laosin rajaa. Kosteus sai aikaan vilunväristyksiä. Tuli ikävä tuulipukukylää.

Siinä lämpimiksemme aloimme jutella tämän nuorukaisen kanssa. Armeijan miehiä, pian selvisi. Ilmeni myös, että olemme matkalla samaan määränpäähän. Hän hämmästyi, kun kerroin, että olen yksin reissussa. Saman tien sain hänestä henkilökohtaisen suojelijan ja avustajan. Löytyi huopaa lämpimiksi, ja kun lava alkoi täyttyä matkan varrella väestä, kanoista ja riisinyssäköistä, hän huolehti, että minulla oli kaikki hyvin.

Kun avobussiosuus oli ohi ja vaihdoimme umpimalliin, hän järjesti meille paikat, hankki matkaeväät eikä hyväksynyt maksua mistään, vaikka oli selvää, että vähästään antoi.

Tiedättekö muuten montako thaimaalaista mahtuu pitkänmatkan linja-autoon? Ainakin tuplasti sen, mitä on istuimia. Bussimatematiikkaa sovelletaan siten, että kahden henkilön paikalle mahdutetaan vielä kolmas takapuoli. Ja penkkirivien väliin taiotaan lisäistuimia, joten yhdellä rivillä istuu jopa kahdeksan kannikkaa. Kuulostaa kaaokselta, mutta onnistuu pienipeppuisten maassa.

Pääsimme perille Laosin rajalle. Tiemme erosivat, mutta sitä ennen mies kaivoi repustaan mini-Buddhan, kumarsi, kiitti ja poistui. Hän halusi antaa jotain turvaa taipaleelleni.

Pelastin Buddhan kellarista hyllyyni. Siinä se nyt hymyilee hiljaa kuin tietäen, että niin paljon sanoa voi, vaikka yhteistä kieltä ei ole.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.