Bush sai melkein kalosshikovasta

Yhdysvaltain presidentti George Bush saa virastaan kenkää muutaman viikon kuluttua. Stereotyyppisesti puhunut Bush sai monoa myös Irakissa, jossa sukkasilleen edennyt toimittaja heitti häntä avokkailla. Vasta tämän jälkeen olivat turvamiehet varpaillaan ja heittäjä kengitetty. Tämä on skandaali! kertoivat amerikkalaislehdet Bushin sanoneen kengistä, vaikka CIA:n mukaan kyseessä olivatkin ihan tavalliset puolipohjalliset.

??? Missä tarkastettiin Jaakko Närvän ufologiaa ja ufokokemuksia käsitellyt väitöskirja? Helsingin yliopiston humanoidisessa tiedekunnassa.

Tämä on ihan pakko käyttää. Hankasalmella joutui äskettäin auton takapenkillä matkustanut sika kolariin. Oliko tämä nyt se kuuluisa taksi, joka ajaa porsaan kotiin routa-aikaan? Vai oliko tämä sittenkin ihan normaali suomalainen henkilöauto miesporukoineen? Joka tapauksessa, jos naisilta kysytään, sika harvoin istuu takapenkillä. Yleensä se istuu penkin ja ratin välissä.

??? Miten on selitettävissä, että osa europarlamentaarikkojen työstä on maallikosta ihan pimeetä? Siksi, että osa heidän avustajistaankin työskentelee pimeästi.

Tuoreen selvityksen mukaan kansanedustajille kertyy lentomatkoista paljon ns. lentopisteitä, joita he voivat myöhemmin käyttää myös siviileinä. Minusta tämä on oikein. Onhan se hyvä, että edes joku antaa kansanedustajille pisteitä.

??? Mitä tapahtuu, jos kuntien yhdistyminen Länsi-Suomessa yhä kiihtyy? Satakunnasta tulee Kymmenkunta.

Suomen Keskusta maalailee nyt muutakin kuin pelkkiä tulevaisuudenkuvia. Puolue on ryhtynyt maalauttamaan Suomen kirkkoja saadakseen rahaa. Maalaaminen tässä yhteydessä tarkoittaa siis tauluja, joita sitten myydään eteenpäin. Esimerkiksi MTK:n entinen puheenjohtaja Esa Härmälä aikoo rahoittaa EU-vaalikampanjaansa lehmäkaupoi..ääh...tauluilla. Vastaavalla systeemillä Matti Vanhanen voisi myydä tikkatauluja, Tanja Karpela maalattuja naamatauluja ja Johanna Tukiainen tabula rasoja. Köyhtyvien maakuntien Suomi joutuu tässä kohtaa näytön puuttuessa tyytymään helmiä sioille -tauluun.

??? Miten vahvaksi Suomen metsäteollisuus on uusimmassa taantumassa osoittautunut? Maailman vertailussa se onkin pelkkää paperia.

Nyt tarkkana. Uusi Miss Maailma on venäläinen Ksenia Suhinova ja hänen toinen perintöprinsessansa intialainen Parvathay Omanakuttan. Aika näyttää, onko siperialaiskaunotar missitittelinsä arvoinen vai ehkä muhinoiva ja miten eri tekstinkäsittelyohjelmat tavuttavat nimen, joka on melkein Omanaku, attana....

??? Mitä voidaan sanoa Idols-kisan voittaneen laulajan tulkinnoista? Ne tulivat ulos Koopista.

Autourheilu ihmettelee, miten tähän on tultu. Sekä formuloissa että rallin puolella talleja poistuu takavasemmalle. Autojen markkinointiraoksi tarkoitettu kilpailutoiminta ei muka kannata, kun autokauppa hyytyy ja kustannukset ovat karanneet taivaisiin. Sinällään "kilpailun" kaventuminen ei ole lajeille ongelma, koska tähänkin asti voitosta on oikeasti kilpaillut vain muutama talli. Olennaisempaa onkin, kiinnostaako esimerkiksi ralliyleisöä auto, joka on melkein kuin oma kosla, vähän vain värikkäämpi. Noh, Suomessa tuokin vastaus tiedetään, kunhan edes jonkinlainen MM-sarja pidetään pystyssä ja suomalaisia on mukana: kiinnostaa!

??? Nyt, kun rallia MM-tasolla ajaa enää kaksi tallia, FIA:lla on yksi ongelma? Kuka tulee kolmanneksi?

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.