Cd ei kuole, kuten ei kuollut tappolistalle joutunut vinyylikään

Sanotaan, että cd kuolee lähitulevaisuudessa. Tappajan nimi on mp3. Vaikka myyntiluvut ja teknologiakiihko puhuvatkin mp3:n voiton puolesta, täytyy muistaa muutama asia. Cd on esine, jota voi pitää kädessä ja sen mukana tullutta kansilehteä voi selailla musiikkia kuunnellessa. Cd harvemmin katoaa ilman mitään järkevää syytä. Cd voi olla myös keräilyesine.

Mp3 sen sijaan ei ole esine vaan se on tiedosto. Pelkkää mp3-tiedostoa et voi pitää kädessä, etkä laittaa hyllyyn.

Kuten tietokoneiden kanssa aikaa viettävät tietävät, joskus tiedostoja häviää niin sanottuun bittiavaruuteen. Mp3 ei siis ole koskaan keräilijän valinta. Mp3-tiedostojen keräily olisi yhtä epäuskottavaa kuin postimerkkien digikuvien keräily.

Cd ei kuole ilman taistelua. Cd hyökkää takaisin sen omalla vahvuudellaan: esineellisyydellä! Vastaiskun merkiksi useiden uusien cd-albumien kylkiäisinä tulee kuvakirjoja, 3D-laseja, paitoja tai julisteita.

Lisäarvon tuottaminen on cd-puolella päivän sana. Jako tiedostoihin ja esineisiin ei tarvitse olla jyrkän mustavalkoinen: nehän tukevat toinen toisiaan. Jopa uusien vinyylilevyjen oston yhteydessä tulee joskus mahdollisuus ladata levyn biisit netistä.

Vinyylinkin piti kuolla aikaa sitten, mutta se voi paremmin kuin aikoihin. Vinyylien kansitaide tekee niistä varsinaisia taideteoksia ja keräilykohteita. Mp3-formaattia onkin syytetty sen kömpelöstä tavasta yhdistää musiikkia ja albumin visuaalisuutta. Pienet tihruiset kuvat eivät tee oikeutta taidokkaalle kansitaiteelle.

Mp3 on kiistatta melko loistava keksintö. Peukalon kynnen kokoiselle muistikortille menee parhaimmillaan monta tuhatta musiikkikappaletta. Miljoonien cd-levyjen rahtaaminen on näinä ilmastonmuutoksen aikoina turhaa luonnon rasittamista. Mp3-tiedostot liikkuvat tietoverkossa kuin kotonaan, nopeasti ja vaivattomasti.

Mp3-nettikauppaan liittyy kuitenkin taiteellisesti ei-toivottuja piirteitä. Kun kappaleita ladataan yksittäin, artistin suunnittelema albumikokonaisuus hajoaa.

Tämä johtaa siihen, että enää ei kannata tehdä 40-60 minuuttisia albumikokonaisuuksia vaan nippuja nopeasti omaksuttavia yksittäisiä hittejä. Näinhän on osittain tietysti jo käynyt! Toisaalta, ne artistit jotka tarjoilevat yksittäisten hittien nippuja, ovat tehneet sen jo cd-aikanakin.

Asialla on hyviäkin puolia: kuluttaja voi nyt päättää, onko se valmis maksamaan albumikokonaisuudesta täyden hinnan, jos osa kappaleista haiskahtaa täytemateriaalilta.

Toinen tykkää pikaruoasta, toinen elämyksellisestä koko illan ateriasta.

Aika näyttää, miten mp3 vastaa sille esitettyyn kokonaisvaltaisen taide-elämyksen haasteeseen. Nähdäänkö tulevaisuudessa digitaalinen formaatti, jossa jokainen kappale sisältää ääntä ja kuvaa? Villeimmät visiot puhuvat jo monikanavaääntä tukevista kolmiulotteisista visuaalisista tehosteista.

Cd-formaatti ei kuole, mutta se harvinaistuu. Ja sehän keräilijöille passaa!

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen uutisten vuorontekijä ja avustaja.