Demareita vaivaa vainoharhainen porvaripelko

Sosialidemokraattien kannatus on alhaisimmillaan liikkeen historiassa, 14,8 prosenttia Helsingin Sanomien tuoreimman gallupin mukaan. Demarien totaalinen alennustila onkin historiallinen malliesimerkki siitä, miten menestyvä ja potentiaalinen liike voidaan ajaa kuilun partaalle.

Näillä näkymin suunta näyttää myös jatkuvan alaspäin. SDP:n perusongelma on nimittäin rakenteellinen: nuoret, varsinkaan miehet eivät enää äänestä demareita. Nuorten joukossa SDP kilpailee samassa sarjassa RKP:n ja kristillisdemokraattien kanssa.

Taloustutkimuksen huhtikuussa tekemän puhelinkyselyn perusteella demareiden kannatus alle 50-vuotiaiden miesten parissa on alle 5 prosenttia ja naisten parissa hieman yli 10 prosenttia. Kaikista nuorimmissa ikäluokissa kannatusluvut ovat vieläkin alhaisemmat.

Tämä tarkoittaa sitä, että demareiden kannatus laskee luonnollisen poistuman myötä noin prosenttiyksikön yhden vaalikauden aikana. Keskustavasemmistolaisen valtapuolueen vastaava romahdus on länsimaissa ainutkertainen Etelä-Euroopan kriisimaita lukuun ottamatta.

Demarien romahdus ei ole toisaalta ihmeellistä, vaan aivan itse aiheutettua. Yksi merkittävimmistä ongelmista on krooninen ja sairaalloinen porvaripelko: ilkeä kapitalistimörkö nähdään joka nurkassa. Milloin vihreät ovat piiloporvareita, milloin Taloustutkimuksen gallupit ovat porvarien salajuoni, milloin puolueen omat jäsenet sopisivat toisten tovereiden mielestä paremmin kokoomukseen.

Ei siis pidä ihmetellä, että yksi, Juhana Vartiainen, on tällaisessa ilmapiirissä ottanut neuvosta vaarin ja siirtynyt kokoomukseen. Entinen puoluesihteeri Mikael Jungner taas siirtyi leveämmän leivän pariin yksityiselle sektorille.

Ja sitten on puolueen brändäys. Naisvaltainen puolue, jonka kansanedustajista kaksi kolmasosaa on naisia, on onnistunut näyttäytymään keski-ikäisten ay-pamppumiesten johtamana keskenään rähisevänä äijäliikkeenä. Kovin hyvää kuvaa tälle ei tehnyt Jutta Urpilaisen kampeaminen pois politiikan keskiöstä vastoin puolueen eduskuntaryhmän kantaa. Siitä oli feminismi kaukana. Ehkä se on sitä ”äijäfeminismiä”.

Tällä touhullaan demarit ovatkin tehokkaasti onnistuneet karkottamaan liikkeestään ison joukon potentiaalisia kannattajia. Tai ehkä nämä olisivat sitten olleet vääräoppisia kannattajia?

Kolmas iso ongelma SDP:ssä on linjattomuus. Puolue on juuttunut suurten ikäluokkien edunvalvojaksi eikä ole kyennyt ottamaan aloitetta yhteiskunnan suurista uudistustarpeista.

Demareiden passiivisuuden myötä keskustelu muun muassa pääomaverotuksen uudistustarpeista ja euroalueen ongelmista on jäänyt muutaman taloustutkijan varaan. Puolueen työllisyyslinja ei vakuuta.

Sosiaalipolitiikassa SDP on jäänyt täysin perustuloa ajavien vihreiden ja kokoomuksen keppiä ja kannusteita -linjan jalkoihin. Pätkätöitä tekevälle prekariaatille ei tarjota mitään. Pienyrittäjät jäävät ilman sosiaaliturvaa.

Tämän takia kannatus vuotaa oikealle, vasemmalle, ylös, alas, eteen ja taakse. Ei siinä auta käännökset oikealle tai vasemmalle, kun koko vene vuotaa.

SDP saattaa kuitenkin vielä uudistua ja kokea uuden auringonnousun. Keskusta-vasemmistolaiselle arvoiltaan sosiaaliliberaalille puolueelle on nimittäin aina tilausta länsimaisessa talousjärjestelmässä.

Uudistuminen ja nousu on kuitenkin pitkä ja kivinen tie ja vaatii asenteiden perinpohjaista muuttamista. Keskustalle se oli paljon helpompaa, sillä puolueen peruskannatus ei missään vaiheessa täysin romahtanut. Nousuun tarvittiin silloin vain yksi diplomi-insinööri.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.