Draculan jäljillä ja kiusoittelun kohteena

Taannoinen Romanian matkani alkoi huolestuttavasti. Hotelli oli hieno ja huone luksusmaisen mukava, mutta en osannut sulkea parvekkeen ovea. Näennäisesti kiinni olevan oven sai auki kevyellä painalluksella – melkeinpä puhalluksella.

”Tämä ei ole hyvä juttu”, ajattelin, vaikken ihan Transilvanian sydämessä ollutkaan. Paikkana oli Oradean seutuvilla sijaitseva Băile Felix -spa-alue ja sen terveyttä hoitavat vedet.

Olin Romaniassa tekemässä Dracula-aiheista lehtijuttua ja paikalliset heittivät mielellään öljyä liekkeihin. Kulmahampaat kasvoivat kuulemma kuumista lähteistä pulppuavan veden vaikutuksesta, ja ruoassakin oli paljon valkosipulia vain siitä yhdestä syystä.

Kun President-hotellin työntekijä esitteli verenpainetta laskevia kylpylähoitoja, mietin laskevatko paineet ehkä kuitenkin yöllisen verenhukan takia. Takanani seissyt hotellin omistaja kuiskasi korvaani:

– Älä ole huolissasi. Hän ei ole vampyyri. Vampyyrit eivät ole blondeja.

Mies oli itse varsin tumma ja pystyi mitä ilmeisemmin kuulemaan ajatuksenikin.

Vaikka Dracula-jutut pääsääntöisesti naurattivat paikallisia, kohtasin mös toisenlaista reagointia. Paikallinen biologi Andrei Acs kävi vähintäänkin kuumana vampyyrien esikuvan – Vlad III:n – linnan ympärille syntyneestä muovisten Dracula-patsaiden markkinoista.

– Perintöä voisi käsitellä niin monella muullakin tapaa, mies höyrysi.

Jätin kertomatta Acsille, että minulla oli hotellihuoneessa pussillinen muovisia Dracula-hampaita. En usko, että hän olisi arvostanut näitä kuvausrekvisiittoja.

Illalla harkitsin hampaiden laittoa omaan suuhuni. Arvelin, että vampyyri ei pure lajikumppaneitaan.

Ja jos vaikka herra Dracula ymmärtäisikin, että kyseessä on hämäys, jättäisi hän varmasti tekohampaisen neidon rauhaan. Muoviset tekarit nimittäin maksimoivat syljenerityksen ja tekivät käyttäjästä vähemmän viehkeän, kuolaavan hirviön.

Selvisin lopulta Romaniasta ilman puremia.

En tiedä, vaikuttiko tähän kaikki se syömäni valkosipuli, hotellinomistajalta saamani leikkimielinen suoja vampyyreja vastaan eli puinen vaarna vai suomalainen sisu. Palasin kuitenkin kotiin mielessäni vain se, että Romania on komea maa ja sinne pitää mennä uudestaan.

Niille, jotka jäivät ensisijaisesti miettimään sitä, miksi en kysynyt hotellin respasta parvekkeen oven sulkemisesta sanottakoon, että joskus sitä vaan ei halua myöntää olevansa avuton tohelo. Mikään ei nimittäin ole nöyryyttävämpää kuin katsoa, kuinka paikalle hälytetty ihminen hoitaa homman sekunnissa.

Juuri eilen autoin kahvilassa naista, joka ei hoksannut, miten kahviautomaatti toimii. Hän reagoi apuuni sanomalla: – Miten minä voinkaan olla näin tyhmä?

Sellaiseksi sitä itse kukin kai itsensä välillä tuntee. Hampailla tai ilman.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen avustaja.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .