Drive in ja kiireinen kiittää

Kyllä meidän kiireisten kelpaa. On drive in -autonpesua, hampurilaista ja nyt myös drive in -häitä. Kun tästä vielä vauhti paranee, ehdin saada drive in -hautajaiset.

Parkkihalliin tulee ostoskärryjen viereen hihna, jonka päässä lukee: arkut tähän. Päivystävä pappi piirtää pintaan viimeisen ristin, ja sitten mennään. Kätevä tapa päästä suurista ikäluokista eroon. Mediaseksikäskin. Kyllä kiinnostaa, ja se on aina bonusta.

Helsingin Kannelmäen seurakunnan kirkkoherra sai idean ikimuistoisesta seremoniasta arkiseen tapaan, vähän niin kuin vastaiskuna ylenmääräiselle häähössötykselle. Jalkaudutaan Prisman parkkihalliin ja vihitään 11.11. 2011 klo 11 pariskuntia avioliittoon drive in -periaatteella.

Ja kutsutaan media paikalle.

Seuraavana päivänä media tiesi näyttää ainakin kahden pariskunnan päässeen historiaan. Toinen istui vihkitoimituksen aikana auton takakontissa ja toinen valkoisen Cadillacin takapellillä.

Kätevät non stop -vihkimiset erikoisina päivinä ilman ajanvarausta ovat tulleet kirkkoihin jäädäkseen ja nyt myös Prisman parkkihalliin.

NAIMINEN ON vakava juttu, ainakin jos aikoo elinikäistä liittoa. Mutta miten ylentää sydämensä betonibunkkerissa, kun autot suhaavat edestakaisin. Entä, jos juuri silloin, kun sanoo tahdon, jossain paukahtaa pakoputki tai pojat polttavat kunnolla kumia.

Huuliltako pappi lupauksen lukee.

Mutta onhan se erikoista. Ei sillä jokapoika voi vanhainkodissa elvistellä. Sitä paitsi parkkihallihäissä on kaurismäkeläistä karua herkkyyttä, jonka rinnalla joku snorklaajien vedenalainen vihkiminen Karbialla on ihan tunteita ja tuoksuja.

Silti olen hämmentynyt. Jos haluan tulla vihityksi pyhään avioliittoon, miksi otan vihkaisun shoppailun lomassa periaatteella pyhästä viis, kunhan paikka on niin erikoinen, että sillä pääsee julkisuuteen. Miksi ei siviilivihkiminen käy?

Toisaalta Jumala on ojanpohjallakin, ja Jeesus nuhteli fariseuksia ulkokultaisuudesta. Sisäinen maailma ratkaisee, Luojan luoma ihmisyyden kasvupaikka. Ja mistä minä tiedän, kuinka syviä ja pyhiä tunteita yhden pienen auton peräkonttiin mahtuu.

Arkkipiispa Kari Mäkisen mukaan Jumalasta ei voi puhua kuin autonrenkaista, mutta rimaa ei pitäisi kuitenkaan asettaa turhan korkealle. Arkipäiväistämisessä on puolensa, mutta arkinen ei ole pyhää, ja ihminen tarvitsee sydämen ylentämistä, pyhyyden kokemusta kasvaakseen ihmisyydessä.

Jos pyhyys on kateissa, on ihmisyyskin.

PAPIT SIUNAAVAT autoja ja marketteja ja eläimiä. Lähiaikoina varmaan siunataan robotit Silbot ja Mero, jotka viihdyttävät vanhuksia helsinkiläisessä vanhustenkeskuksessa. Robottien kanssa voi pelata bingoa ja liikkumispelejä. Tulevaisuudessa robotit ehkä rakastuvat toisiinsa. Saadaan romantiikkaa ja robottihäät. Lisää kivaa vanhuksille.

Kyllä helsinkiläiset keksivät keinoja päästä ihmisistä eroon. Pärjäävät kohta Suomen hallitukselle, joka aikoi vähentää veteraanien kuntoutustukea ja nopeuttaa veljessarjan muutoinkin jo nopeaa ajasta aikaan poistumaa.

Veteraanien piti vielä kerran ponnistaa isänmaan asialle. Matkustaa keppi kädessä, lakki kourassa pyytämään ropoa ja perustelemaan pyyntöään sillä, että eivät enää kauan kuormita järjestelmää.

Jos on pyhä kateissa, on häpykin.

MIKÄ VIMMA meillä on päästä ihmisistä eroon. Vanhuksista ja työntekijöistä. Mitä tapahtuu kansakunnalle, jolle uusi sukupolvi on keino saada innovaatioita, joilla vanhoista kustannusrasitteista päästään eroon. Mikä on ihminen, joka alkaa muistuttaa pelinappulaa ja pelin osaa, joka tahdottomasti nostaa kätensä ja tekee elämää tuhoavia tekoja, jos robotti, raha tai media käskee.

Miksi me ulkoistamme mielemme maailman vallan. Elämää suojelevia tekoja tekemäänhän meidät luotiin. Vaalimaan toisiamme tavalla, johon viimeisimmänkään tiedon mukainen robotti tai virtuaaliolento ei ikinä yllä.

Ja minunko pitäisi innostua vanhoilla päivilläni keikistelemään robotin kanssa. Kyllä en ala.

Kirjoittaja on kirjailija ja puhuja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.