EM-futiksen onnistujat: Yle ja yllättäjät

Sunnuntaisen jalkapallon EM-finaalin joukkueet eivät ole tätä kirjoitettaessa tiedossa ja toinen on selvillä vasta illalla, mutta finalistien sekä yllättäjien Islannin ja Walesin ohella turnauksen ykkösonnistujiin voi nostaa Ylen poppoon. 150 tuntia korkealaatuista kisalähetystä kuukaudessa on kova temppu.

Aluksi nostan hattuani selostajille. Olen jokusen urheilulähetyksen selostanut, mutta niin sanotulla offtube-menetelmällä en ikinä. Siis pelkästä tv-kuvasta, olematta paikan päällä. Haastavaa.

Pasilan bunkkerissa et elä kisahuumassa, et aisti stadionin tunnelmaa - etkä näe usein oleellisiakin kuvan ulkopuolella tapahtuvia asioita. Silti intensiteetti on säilynyt napakkana. Välieristä lähtien selostaja Matti Härkönen pääsi sentään paikan päälle kommentaattori Petri Pasasen kera.

Muistaakseni Yle teki jalkapallon arvokisoista offtube-selostuksia ensimmäisen kerran Japanista ja Etelä-Koreasta 2002. Sitä ennen oltiin aina kisapaikalla. Silloisten vanhan liiton jermujen keskuudessa ratkaisu herätti protestihenkeä.

Studio on ollut lavastustaiteen mestariteos ja sisällöltään viihdyttävä ja asiantunteva. Kruununjalokivenä tietysti asiantuntijuutensa ohella kuivankälpäkkää huumoria viljelevä ”Kuningas” Litmanen, timantteina moni muu.

Isäntänä isoon rooliin nousi Riku Salminen. Jyväskylän oma poika näyttää kolmekymppisenäkin Mikä-Mikä-Maasta karanneelta Harry Potterilta, mutta on rautainen ammattilainen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.