EU-kritiikki huolettaa bisnestä

Britannia on eristäytynyt saarivaltio, joka kohtuuttomilla vaatimuksillaan vain kiusaa muita Euroopan unionin maita. Näin happamasti moni EU-maa on valmis luonnehtimaan brittien toimintaa unionissa.

Brittien EU-kriittisyys on nyt voimakasta ja kriittisyyttä nostatetaan vetoamalla tunteisiin. Suurten julkisten leikkausten kurimuksessa elävien brittien tunteisiin vetoaminen onnistuu jyrkillä maahanmuuttopuheilla ja moittimalla rahan jakamista vetelille EU-maille.

Brittiläinen elinkeinoelämä seuraa huolestuneena voimistunutta EU-kielteisyyttä. Sikäläinen Elinkeinoelämän keskusjärjestö eli Confederation of British Industry CBI onkin tarmokkaasti ryhtynyt lobbaamaan EU:n puolesta.

– Pyrimme vastaamaan tunteella reagointiin tiedolla. Mielestämme EU on paras toimintamalli hyötyineen ja haittoineen, totesi CBI:n projektipäällikkö Andy Bagnall viime viikolla seminaarissa Lontoossa.

Bagnall korosti, että talouselämä tarvitsee Britannian EU-jäsenyyttä jatkossakin. Kyse ei ole vain Britannian näkökulmasta, vaan koko Euroopan – ja muunkin maailman.

– Mutta muutosta tarvitaan. Tarvitsemme vakaamman, avoimemman ja kilpailukykyisemmän uuden Euroopan, Bagnall painotti.

Elinkeinoelämän EU-lobbaamiseen on aivan erityinen syy, sillä pääministeri David Cameron on luvannut järjestää kansanäänestyksen EU-jäsenyydestä, mikäli konservatiivit voittavat vuoden 2015 vaaleissa.

Asetelma on kiinnostava, sillä poikkeuksellisesti maan oikeisto on nyt jakautunut. Perinteisesti kahtiajakautuminen on ollut vasemmiston piirre myös Britanniassa. Cameronin huolena on oikeiston kannattajien valuminen EU-kriittiselle Ukip-puolueelle.

Mutta aivan helppoa ei ole haastajallakaan. Myös EU-kansanäänestystä kannattavalle Ukipille tilanne on ongelmallinen: mitä enemmän puolue saa kannatusta, sitä pienemmäksi käy konservatiivien äänimäärä ja sitä epätodennäköisempää on kansanäänestyksen toteutuminen. Voittoon Ukipilla ei kuitenkaan ole mahdollisuuksia.

Työväenpuoueen Ed Milibankilla puolestaan ei välttämättä ole kiinnostusta järjestää kansanäänestystä, mikäli hänen puolueensa voittaa vaalit.

EU-äänestyksen järjestäminen olisi Milibankille turhaa ajanhaaskausta: hänhän olisi tuolloin jo voittanut vaalit ja kansanäänestykseen valmistautuminen tuhlaisi työväenpuolueelta suotta kaksi vuotta hyvää poliittista peliaikaa.

Ei siis ihme, että Milibank on ainakin toistaiseksi pidättäynyt antamasta minkäänlaista vaalilupausta EU-kansanäänestyksestä.

Oman leimansa brittiläiselle EU-politiikalle antaa se, että alueellisista eroista johtuen ei ole olemassa yhtä ja yhtenäistä brittiläistä EU-politiikkaa. Sen sijaan Englannilla, Walesilla, Skotlannilla ja Pohjois-Irlannilla on omat suhteensa unioniin.

Englantilaiset suhtautuvat nihkeimmin EU:hun, walesilaisten suhde puolestaan on myönteisempi, itsenäisyydestään runsaan vuoden kuluttua äänestävät skotit jatkavat jäsenyyttä hyvinkin mielellään ja pohjoisirlantilaiset ovat tyytyväisiä EU:n myötä saavutettuun rauhaan.

Britannian alueelliset erot ja intressit EU-suhteissaan muistuttavat vähän kuin Eurooppaa pienoiskoossa.