Edessä loistava tulevaisuus

Tässä se sitten on: Keskisuomalaisen nuorten sivu, nuorten itsensä - toki varsinaisten ammattilaisten hellässä ohjauksessa - tekemänä. Ja minä siellä kolumnistina. Jessus. Miten minä tänne päädyin?

AINA JOSKUS elämässä tapahtuu kummia, kuten minulle puolisentoista kuukautta sitten, kun minua pyydettiin mukaan tekemään Keskisuomalaisen uutta tammikuussa aloittavaa nuortenpalstaa. Vasta myöntävän vastauksen lähetettyäni juolahti mieleeni muuan yhdentekevä kysymys: osaankohan minä edes kirjoittaa tarpeeksi hyvin? Noh, mietin. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa. Seuraavan päivän kuolinilmoituksia luettiinkin sitten tavallista suuremmalla mielenkiinnolla.

Nuorille kirjoittaminen on siinä mielessä hieman haastavaa, että nuoret eivät ole mikään yhtenäinen ryhmä, joka innosta puhkuen ryntää lukemaan täsmälleen samat jutut kuin muutkin. Niinpä Keskisuomalaisen toimitus päätti ottaa aikaisemmasta nuortenpalstasta viisastuneena seuraavan loogisen askeleen. Uutta palstaa tekemään hankittiinkin nuoret itse: kai he itse tietävät, mitä haluavat lehdestä lukea?

NIINPÄ ALKOI värväys niiden nuorten keskuudessa, jotka olivat aikaisemmin tavalla tai toisella olleet tekemisissä Keskisuomalaisen kanssa, esimerkiksi työharjoittelussa. Pian kasassa olikin kahdeksantoista journalistinalkua, jotka saapuivat toimitukseen tutustumaan lehdentekoon ja ideoimaan uutta sivua. Lopputulos näkyykin siinä vieressä, aina pääjutusta sarjakuvan kautta gallupiin. Aika hieno, vai mitä? Eikö? Hemmetti.

Töihin eivät sivusta vastaavat tuottajat Maija Voutila ja Päivi Lehikoinen meitä täysin hukuta, sillä sivu ilmestyy vain kerran kahdessa viikossa, ja toimituksen ollessa parikymmentä henkeä suuri ongelma taitaa olla pikemminkin se, pääseekö seuraavaan numeroon edes tekemään mitään. Toisaalta tämä suhteellisen suuri (ja hyvin naisvaltainen) tekijätiimi taitaa loppujen lopuksi olla ihan hyvä juttu. Eipähän pääse oikea toimittajan työn raskaus yllättämään.

KAIKEN KAIKKIAAN meille tekijöille tämä uusi palsta on mainio ponnahduslauta maan- jollei maailmanlaajuiseen maineeseen! Tai no, Keski-Suomessa ainakin. Jyväskylässä. Ehkä. Tai kenties ei. Huokaus. Ainakin se näyttää hyvältä ansioluettelossa.

Kirjoittaja opiskelee ensimmäistä vuotta Cygnaeus-lukiossa Jyväskylässä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.