Ei climategate, vaan mediamössö- ja keskustelugate

Muistatteko, kuinka EU-komissaari Erkki Liikanen aikoinaan lohdutteli suomalaisia meppejä?

Liikanenhan totesi, ettei suomalaisten pidä hävetä seurustelu- ja keskustelutapojensa puutetta, sillä aina, kun joku suomalainen puhuu EU-parlamentissa, se on kuin raikas tuulenhenkäys, joka katkaisee ehtymättömän ranskalaisen puhetulvan.

Sanomallaan Liikanen siis tarkoitti, että suomalaiset puhuvat lyhyesti, selkeästi ja asiaa.

Samanlaista raikkautta puhalsi Helsingin Sanomien mielipidepalstalla äskettäin espoolainen tekniikan tohtori Riitta Korhonen. Hän otti kantaa keskustelumössöön, joka velloi juuri Kööpenhaminan ilmastokokouksen alla ja liittyi niin väitteisiin koko ilmastoalan harjoittamasta systemaattisesta harhautuksesta kuin uusiin hätkähdyttäviin yksittäisiin hiilidioksidia koskeviin tutkimustuloksiinkin, joiden seurauksena koko kasvihuoneilmiö ja ilmastonmuutos olisi peruutettava.

Korhonen myönsi, että tieteentekijätkin voivat ja saavatkin aina välillä erehtyä. Mutta jos koko ilmastotieteen kokonaisuus olisi harhautunut perusteellisesti ja tietoisesti eikä siinä enää etsittäisi luonnontieteellistä totuutta, oltaisiin ilmastonmuutosta vakavamman kysymyksen edessä: mihin sitten pitäisi luottaa? Miten sellaisessa maailmassa elettäisiin?

Espoolaistohtori toivoi, että ilmastoskeptikoiden, ilmastonmuutosta epäilevien henkilöiden, vilkastuttama keskustelu lisäisi haluja paneutua kasvihuoneilmiön ja ilmastonmuutoksen perusteisiin. Samoin hän toivoi, että keskustelu lisäisi luonnontieteellistä kiinnostusta ja ymmärrystä, vaikka se ei aivan helppoa alan lukutaidosta huolimatta olekaan.

Otetaan esimerkki, johon Korhonenkin viittasi. Miten valistunutkaan maallikko kommentoisi koulu- tai yliopistofysiikkansa perusteella jonkun amerikkalaisen Fuel&Energy -lehden artikkelia, jonka mallilaskuissa oli käytetty parin hiili-isotoopin säilymisaikoja. Tulosten perusteella oli arvioitu hiilidioksidipäästöjen kertymistä ilmakehään ja todettu, että tähänastinen, 21 vuoden aikana koottu kansainvälinen tieteellinen tieto ilmastonmuutoksesta on himphamppua. Miten maallikko siis kommentoisi tätä?

Ei mitenkään. Tällaisten artikkeleiden paras paikka olisi fysiikan tai meteorologian alan tiedejulkaisuissa, joten miksi se ei ole siellä tai ole ollut siellä?

Päivälehdissä tällaisen yksittäisen tiedon julkaiseminen vain hämmentää eikä edistä keskustelua mitenkään. Tiedonrippeen "paljastamisesta" syntyy vain tunteita, mielipiteitä ja epäluottamusta, ei keskustelua siinä vanhanaikaisessa mielessä, että kaikki keskustelijat tuntevat asian, josta puhuvat.

Itseäni onkin viime vuosina kiusannut niin ilmastonmuutos- kuin poliittisessakin keskustelussa sinne levinnyt muka-keskustelukulttuuri. Puhtaimmillaan muka-keskusteleminen tarkoittaa suunsoittoa siitä, tykkääkö jostain asiasta vai ei.

Samoin muka-keskustelu voi olla yleisöäänestys siitä, kuka on hallituksen suosituin ministeri ilman, että vastaajia pyydetään perustelemaan, mitkä ovat ne poliittiset teot tai viisaat ajatukset, joihin ministerin suosio nojaa.

Ilman perusteluja nykyaikaisia mediakeskusteluja voidaankin pitää huutoäänestyksinä erilaisista asioista tai ministerien välisinä kauneus- tai komeuskilpailuina. Sillä kuka politiikan tuntija kehtaisi missään keskustelussa todeta, että ministeri N.N. on hallituksen paras ministeri, koska sillä on hyvä vartalo tai hauskat pisamat?

Mitä sitten tulee ilmastonmuutoskeskusteluun, sielläkin pakkaa sekoitetaan täyttä häkää syöttämällä mukaan asioita, joilla ei ole mitään merkitystä tai jotka eivät ole olennaisia suuremman tietomassan kannalta.

Olennainen tieto esimerkiksi kasvihuoneilmiön kiistämiseksi olisi, jos fyysikot ilmoittaisivat, että Stefanin ja Boltzmannin laki on kumottu.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen uutistoimittaja.