Ei enää paska maa

Vuonna 2008 eteläsaksalainen tekstiilinvalmistaja Rösch ajautui monien muiden yritysten tavoin pahoihin vaikeuksiin.

Alallaan maailman suurimpien joukkoon kohonnut yritys tekee tuotteita muun muassa autoteollisuudelle. Kun autojen myynti ja valmistus finanssikriisin alkuvaiheessa romahtivat, vähenivät työt Röschilläkin merkittävästi.

Jos Rösch olisi suomalainen firma, se olisi ehkä säikähtänyt epävarmoja tulevaisuudennäkymiä ja käynnistänyt massiivisen irtisanomiskierroksen. Tai se olisi saattanut ryhtyä lomauttamaan työntekijöitään, jotka olisivat saaneet parempia aikoja odotellessa syljeskellä kotonaan kattoon.

Mutta mitä Rösch teki? Lähetti ison osan työntekijöistään koulutukseen.

Sen mahdollisti saksalainen Kurzarbeit-järjestelmä, joka on ollut laajasti käytössä taantuman aikana. Siinä valtio korvaa työntekijöille osan palkanmenetyksistä, joita tilapäinen työajan lyhentäminen heille aiheuttaa. Näin työnantaja voi hetkellisesti säästää palkkakuluissa mutta pitää kiinni henkilöstöstään ilman, että heidän ansiotasonsa merkittävästi pienenee.

Kurzarbeitin ansiosta Rösch selvisi myyntinsä 20 prosentin kuopasta ilman irtisanomisia, ja kun markkinat alkoivat jälleen vetää, sen työntekijät olivat entistä osaavampia, motivoituneempia ja tuotteliaampia.


Kurzarbeit on vain yksi The Economist -lehden kesäkuussa julkaiseman Saksa-erikoisraportin esittelemistä toimenpiteistä, jotka ovat siivittäneet maan nykyiseen kukoistukseensa.

Saksa ei ole enää paska maa – ainakaan kansantaloudellisesti – vaikka Seppo Rädyn 20 vuotta sitten muussa yhteydessä heittämä legendaarinen lausahdus edelleen kummittelee kahvipöytäkeskusteluissa.

Esimerkiksi maan työttömyysprosentti oli Eurostatin mukaan toukokuun lopussa vain 5,3 ja nuorisotyöttömyyskin vuodenvaihteessa karvan alle kahdeksan prosenttia. Suomessa vastaavat lukemat olivat 8,4 ja 19,3.

Eräs merkittävä syy Saksan matalaan nuorisotyöttömyyteen on oppisopimusjärjestelmä. Maan 16–24-vuotiaista nuorista lähes kaksi kolmasosaa valmistuu ammattiin sitä kautta.

Työministeri Lauri Ihalainen (sd.) lupasi hiljattain (Ksml 6.7.2013), että oppisopimuskoulutusta laajennetaan Suomessakin voimakkaasti lähivuosina.

Tähän asti yrityksien into ottaa oppisopimuskoulutettavia on ainakin osittain tyssännyt byrokratiaan. Esimerkiksi Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Mikko Simolinna harmitteli helmikuussa Helsingin Sanomissa, että vaikeassa työmarkkina-asemassa olevan nuoren työhönotto on yrityksille paljon vaikeampaa kuin muiden työntekijöiden palkkaaminen.


Saksassa työllistäminen toimii, mutta ei se silti pelkkä paratiisi ole. Maassa on myös valtava joukko ihmisiä, jotka eivät kokopäivätyöstä huolimatta tule palkallaan toimeen.

Viranomaistilastojen mukaan kuitenkin vuonna 2010 jopa 61 prosenttia saksalaisnuorista palkattiin vakituiseen työsuhteeseen siihen yritykseen, jossa he suorittivat oppisopimuskoulutuksensa.

Ehkä Suomessakin kannattaisi laajemmin ryhtyä ajattelemaan työntekijöiden sitouttamista yrityksiin kaikkia osapuolia hyödyttävänä mahdollisuutena eikä vain ylimääräisenä kulueränä.

Kun työntekijä tietää asemansa olevan turvattu, hän saattaa jopa antaa vähän ekstraa työnantajalle.

Saksassa Kurzarbeit ja oppisopimuskoulutus ovat viime vuosien hankalassa taloustilanteessa säilyttäneet ja luoneet oletettavasti satojatuhansia, jopa miljoonia työpaikkoja.

Tietysti ne tulevat yhteiskunnalle kalliiksi, mutta Saksassa katsotaan, että on hyödyllisempää pitää ihmiset töissä kuin syrjäyttää heidät työttömiksi.

Siinä esimerkki toimivasta nuorisotakuusta.
 

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.