Ei ole häpeä olla huono

Olen surkea kuski. Ohittaminen hirvittää ja taskuparkki on painajainen. Liikenneympyrät ovat yhtä kaaosta.

Näitä harva autoilija kehtaa lausua ääneen. Nettikeskusteluissa kynnys on matalampi, siellä avaudutaan nimimerkin suojassa.

”Ajokortin omistavat, auttakaa mua!” Hätähuudon takaa löytyy ketju, jossa tuore kuljettaja kysyy, miten auton saa pysäköityä ruutuun. Hän vihaa peruuttamista ja välttelee sitä. Vastaajat antavat vinkkejä. Keskusteluun yhtyy muitakin peruutuskammoisia ja ajotaidoiltaan vajavaisia.

”Mäkään en osaa yhtään ajaa. Kortti ei kyl tosin oo ollukkaan kun pari kuukautta”, myöntää yksi keskustelijoista. Hän kertoo panikoivansa risteyksissä, koska pelkää, että auto sammuu ja lähelle puskuria ajavat ahdistavat.

Olisi helppoa niputtaa puutteelliset auton käsittelytaidot nuoruuden ja kokemattomuuden piikkiin. Netissä avautuu kuitenkin myös kuljettajia, joilla on jo ajovuosia takana, mutta silti ei vaan suju. Jotkut ovat hyväksyneet, että ratti ei ole täysin hallussa ja luovuttaneet.

Lukiessani tuntemattomien autoilijoiden kauhutarinoita liikenteestä, mieleeni tulevat kouluvuosien liikuntatunnit. Itse kirmasin innokkaasti verkkareissa eikä pakkojumpasta jäänyt pahaa hikeä pikku-Mervin korvan taakse. Mutta osalla porukasta suksi tökkäsi jo ala-asteella niin syvälle lumeen, että hiihtämisestä tuli inhokkilaji vuosikausiksi. Sitten aikuisena hiihtokurssilla parin pyllähdyksen jälkeen huomataan, että eihän se niin kamalaa ollutkaan ja ollaan ylpeitä, kun opittiin uusi taito.

Miksi autolla ajamisen taito on niin herkkä asia, että sitä ei haluta parantaa?

Miten saataisiin nimimerkit kaivettua epätoivon syvästä lumesta ja turvallisesti tielle?

Suomen surkein kuski -ohjelma palaa televisioon ensi vuoden puolella. En ole Hei me mokaillaan -formaattien fani, mutta yksi hyve tällä sarjalla mielestäni on. Jos se poistaa huonon ajotaidon häpeää, niin peukutan sille. Jos toisten kuljettajien julkinen mokailu saa kotikuskin katsomaan rehellisin silmin omaan taustapeiliin, niin hieno homma.

Pelkkä surkuttelu ei tietenkään riitä. Huonoudelle nauraminen voi toimia terapeuttina, mutta opettajaksi siitä ei ole. Pitäisi siis päästä harjoittelemaan niitä ajotaitoja, mutta missä ja miten?

Autokoulu on yksi vaihtoehto. Yksityisiä opetustunteja on helposti ostettavissa, jos kukkaro kestää ja kyllä se monella kestäisi, jos vain pääkopasta löytyy oikea vaihde. Vaikka se sama, jolla maksetaan palkkaa henkilökohtaiselle kuntovalmentajalle. Asennepuolella on rassattavaa.

Toisaalta, ei hiihtämistäkään mennä oppimaan takaisin kouluun, vaan kurssille. Kimpassa on usein kivempaa oppia ja Suomi on tuhansien kurssien maa.

Ajotaitojen kertauskurssi sopisi loistavasti esimerkiksi kansalaisopiston valikoimaan. Tööttään myös autoilulle ja liikenneturvallisuudelle vihkiytyneiden järjestöjen suuntaan. Menkää kentälle tavallisten autoilijoiden pariin edullista koulutusta antamaan.

Minulle on teille tuote valmiina. Iltakurssi pysäköinnin alkeisiin: Pylly edellä parkkiin.

P.s. Ei ole häpeä olla huono, mutta on huonompi homma, jos asialle ei tee mitään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.