Ei ole mikään häpeä olla moderni pelinainen

Eräs kohtaus toistuu elämässäni tasaisin väliajoin. Se alkaa siten, että uusi tuttava tulee ensikertaa kylään.

Olohuoneen kynnyksellä vieraan katse tekee asiaankuuluvan kierroksen: kartoittaa kodintekstiilien väripaletin, taulut, valokuvat ja kirjahyllyn selkämykset. Sitten se osuu tv-tasoon - ja pysähtyy. Tuttavan kulmien väliin ilmestyy kurttu, kun mieli katseen takana yrittää sovitella paloja paikoilleen. Lopulta mieli muotoilee kielelle kysymyksen:

- Onko sulla videopelikonsoli?

Paino sanalla "sulla".

On.

VIDEOPELIT eivät sovi naisille. Pojat nyt ovat poikia miehinäkin, mutta tytöille pelaamisen kuuluisi olla korkeintaan vaihe, josta kasvetaan aikuistuessa ulos.

Tämän totuuden opin noin 13-vuotiaana, kun siihen asti hyväksytyn hurahdukseni eteen nousi äkkiä maaginen sukupuoliseinä. Poikien jatkaessa omissa porukoissaan grafiikoista ja huijauskoodeista keuhkoamista, tytön pelaamiselle alettiin nyrpistellä. Olin sellaiseen siis niinku niin liian vanha.

Myin konsolin ja uskottelin sekä muille että itselleni, että ei tee, ei sitten niin yhtään, mieli.

TARINANI ei ole ainutlaatuinen.

Keskuudessamme lymyilee paljon piilopelureita, enimmäkseen naisia, jotka eivät koskaan kasvaneet ulos "vaiheestaan", mutta pitävät intohimonsa omana tietonaan.

Eikä se mikään ihme ole. Pelaajaan liitetty mielikuva on vielä teknologian läpikyllästämällä 2000-luvullakin jostain syystä usein koodikieltä mutiseva ihmissurkio, jolla on huono hygienia ja sosiaaliset taidot sekä piilevä taipumus väkivaltaan. Moista leimaa ei moni säännöllisesti suihkussa ja ystävien kanssa ulkona käyvä harrastaja mielellään ota - varsinkaan, jos omasta sukupuolesta ropisisi lisää friikkipisteitä.

Pelaajat pysyvät piilossa ja stereotypiat ahtaina.

MIKSI TYTTÖJÄ - ja naisia - sitten edes pitäisi kannustaa pelaamaan? Vaikkapa siksi, että videopeleistä oppii viihteen lomassa teknisiä taitoja, joita soveltaa esimerkiksi työelämässä.

Se, että tytöt pelaavat nuorina poikia vähemmän, on tutkitusti osasyy siihen, että he hallitsevat myöhemmin muun muassa ohjelmoinnin kaltaiset taidot miehiä huonommin. Tekniikan ja teknologian alat - myös videopelibisnes - ovatkin yhä hyvin miehisiä maailmoja.

ITSE EHDIN olla liian vanha pelailuun muutaman vuoden. Sitten tajusin olevani tarpeeksi vanha ollakseni välittämättä hevon huiskausta siitä, mitä muut ajattelevat. Ostin konsolin - uuden ja paremman - ja astuin ohjaimineni kaapista keskelle olohuonetta.

Minusta ei enää tule tekniikkavelhoa eikä pelisuunnittelijaa, mutta hupia aion harrastuksesta ammentaa häpeämättä nyt ja tulevaisuudessa.

Niin että ryömikää koloistanne, pelinaiset. Tiedän, että olette siellä. Pidetään huolta siitä, että tulevaisuudessa lapsenlapsemme vikisevät vanhemmilleen:

- Hei, sanokaa mummolle, että mekin halutaan välillä pelata.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen vuorontekijä ja avustaja.