Ei ole olemassa huonoa ideaa tv-sarjalle

Antenni

Moni sitä ehti sanoa. Norjalainen, naisvalmentajan johtamasta miesten jalkapallojoukkueesta kertova draamasarja Kotikenttä ( Heimebane) kuuluu ”pakko katsoa” -kategoriaan. Etenkin minulle, joka rakastan jalkapalloa, tasa-arvoa, Norjaa (Ainakin Jo Nesbön Norjaa) ja laadukasta tv-draamaa.

Silti vetkuttelin Kotikentän katsomisen aloittamista pitkään.

Ongelmana oli lähtöasetelma. Nainen miesten valmentajana, blaah. Pidin sitä alleviivaavana kulissina tasa-arvokysymyksille, ja kuvittelin pystyväni arvaamaan, mitä sarjassa tapahtuu: ensin muutosvastarintaa ja äijäilyä, lopulta nainen voittaa luottamuksen ja vakuuttaa osaamisellaan. Klisee, klisee, klisee.

Olin väärässä. Kotikenttä ei yllätä niinkään tapahtumillaan, vaan sillä, kuinka vakuuttavasti ja koskettavasti se pystyy ne kertomaan.

Ihmiskuvauksen onnistumisesta kertoo se, että välillä tuntuu kuin katsoisin pelivuosieni pukukoppiin. Jalkapallomaailman kuvauksen onnistumisesta kertoo se, että välillä tuntuu kuin katsoisin tulevaisuuteen.

Toimittajana olen huomannut, että ei ole huonoja tai hyviä juttuideoita. On vain hyviä ja huonoja juttuja. Olen lukenut mestarillisen jutun pöytätenniksen maailmanhistoriasta ja nukahtanut kesken tutkivan journalismin tärkeiden selvitysten.

Sama koskee televisiodraamaa. Aika monen laatusarjan lähtökohta ja tarina ovat ennalta-arvattavia: True Detective, Breaking Bad, Narcos, How I Met Your Mother...

Temppu ei siis ole tarinassa. Temppu on siinä, kuinka se kerrotaan.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .