Ei se hullu ole joka myy

Hullu on se, joka ostaa.

Nyt myydään paitsi tavaroita ja mielikuvia myös kirkosta ja reservistä eroamisia. Intohimoa ja luovaa toimeliaisuutta yhdistämällä saadaan aikaan erikoisia tapahtumapareja.

Yle-veron kohussa aina aktiivinen eroakirkosta -verkkosivu iski idealla: Minkä valtio ottaa, sen kirkko antaa. Korvaa Yle-vero kirkollisverolla! Kehotus osui ja upposi.

Aseistakieltäytyjäliitto markkinoi täydennyspalvelusta armeijan käyneille. Sillä välttyy kertausharjoituksilta. Viime vuonna ennätysmäärä kertausharjoituskutsun saaneista löysi yllättäen vakaumuksellisen syyn olla osallistumatta kertausharjoituksiin.

Aina joskus joku katuu syrjähyppyään ja haluaisi palata reserviin, mutta se ei sitten enää ole mahdollista.

PERUUTTAMATON ON myös hengen riisto itseltä ja toiselta.

Sitä ei vielä varsinaisesti markkinoida ongelmanratkaisumallina, mutta jos ostajan periaatteet ovat yhtä löysässä kuin äskeisissä esimerkeissä, markkinamiehestä käy jo media, joka myy outoja surmia ja viime aikoina pelottavan yleiseksi käyneitä laajennettuja itsemurhia, joissa jompi kumpi vanhemmista tuhoaa koko perheen.

Media ei voi vaieta traagisista tapahtumista, koska digijuoru leviää, mutta sordiinoa se voi lyödä. Se voi uutisoida tapahtuneen mässäilemättä yksityiskohdilla tai taustoilla puhumattakaan naapurin ja kumminkaiman kommenteista.

Meillä on jo liikaa näitä tragedioita, joissa satunnainen ohikulkija toteaa, että se oli niin onnellinen perhe, kaksi autoa ja kolme etelänlomaa, aina ystävällisesti tervehtivät. Ja yhtäkkiä onnesta on jäljellä savuavat rauniot.

Sitten haetaan syyllisiä ja selityksiä. Baariparlamentit ja työmaakuppiloiden tietäjät osaavat kyllä. Yhteiskunnan riittämätön tuki on käypä yleissyyllinen. Mutta sitten joku ikävä ihminen ilmestyy sanomaan, että kyllä apua on, mutta sitä ei osata kysyä.

Miten ihmeessä osataan erota kirkosta tai välttää kertausharjoitukset, kun joku hoksauttaa, mutta ei soittaa terveyskeskukseen tai ystävälle, kun päässä höyrypannu viheltää.

KUKAAN EI halua olla säälittävä. Tapana on, että "kirkon kohalla komiasti, vaikka metän kohalla kontaten". Nokkela puljaaminen on sankarillista, mutta mene nyt sanomaan jollekin, että elämä lähti lapasesta. Tai että nyt ei jaksa yhtään enää.

Kun aina pitäisi olla reipas! Nämä hiton reippaat ja tekoreippaat omaa onneaan tavoittelevat toimistokuukkelit tuhoavat työpaikat, ja kaikessa hyvät (myös kiusaamisessa) tytöt ja pojat koulujen arjen, koska epätäydelliset ja erilaiset eristetään porukasta tai nostetaan tikun nokkaan. Sitten niiltä vedetään housut nilkkoihin tai kustaan porukalla auton konepellin päälle, niin kuin viimeisin nöyryytyskeksintö kertoo.

Tehokkaimmin tuhoaa mitätöinti. Tämä höpöhöpö. Että aina on kiusattu ja aina kiusataan. Kyllä sen yli pitää päästä. Jokainen saa potkut joskus ja jokaisen tilit pyörii nurinperin ja jokaisen akka/ukko lähtee, ja tuommonen paska joutaa mennäkin, vaan nössö poraa perään.

Mutta jos häpeä ei unohdu, kun se on kaikista tunteista rankin. Ja jos on jo heti ikävä sitä paska akkaa/ukkoa ja lapsia, eikä halua antaa niitä kenellekään, eikä jättää häpeään varsinkaan.

Miksi vain lentokoneessa sanotaan, että hätätilanteessa pane happinaamari ensin itsellesi voidaksesi auttaa lapsiasi.

MISTÄ SITÄ happea saa? Kuka myy epätäydellisyyttä, epävarmuutta ja pettymyksiä, luopumisen viisautta niin, että kaikki ryntäävät niitä ostamaan? Miten niistä saa sisäänheittotuotteen?

Puhumalla. Puskissa ja mediassa. Sallimalla epäonnistumisen. Ottamalla kiinni kiusaamisen, palauttamalla johtajuuden. Kiusaamisen kitkeminen on rehtorien ja johtajien vastuulla. Ja me toisten epäonnistumisista iloitsevat paukapäät voimme alkaa etsiä muita iloja.

Ihminen ei tule ihmiseksi yksinään. Yksikin käsi, johon tarttua, on enemmän kuin tuhat naamaa kirjassa. Yksikin sana, joka silittää, on enemmän kuin tuhat sivaltavaa. Yksikin sydän, joka rakastaa, riittää.

Mutta sen yhden jokainen tarvitsee.

Kirjoittaja on kirjailija ja puhuja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.