Ei-sosialistinen työväenpuolue

Perussuomalaisten "vaalijytkyssä" suomalaisista köyhin viidennes lausui painavan mielipiteensä pitkästä aikaa rivinsä koonneena. Loppuja suomalaisia voi luonnehtia enemmän tai vähemmän salonkikelpoisiksi, sisäsiittoisiksikin, eurooppalaiset mitat täyttäviksi ja kohtuullisesti toimeentuleviksi kansalaisiksi. Heille nykymeno on suurin piirtein kelvannut.

Suomi sai perussuomalaisista ei-sosialistisen työväenpuolueen. Sen tavoitteena on parantaa sosiaalista turvajärjestelmää, peruspalveluja, kohtuullistaa tuloeroja ja kohottaa perusturvaa. Nämä asiat ovat systemaattisesti jääneet puuttumaan porvarihallitusten asialistoilta.

"Jytky" on siis protesti hyvinvointivaltion alasajamista vastaan. Tämä seikka hävinneiden puolueiden kannattaa muistaa niiden tehdessä vaalien jälkeisiä analyysejaan tappion syistä.

DEMOKRATIASSA politiikka ei kuulu vain varakkaille ja hyvinkoulutetuille. Tähän suuntaan käytäntö on Suomessa silti lipsahtanut. Eduskunta on ollut täynnä koulutettua, kielitaitoista väkeä.

Suomessa arvostetaan koulutusta, eikä siinä mitään pahaa olekaan, päinvastoin. Mutta samalla - kuin varkain - on yhä enemmän alettu arvostaa asiantuntijavaltaa. Ja se taas on paha asia, sillä se vie kohti meritokratiaa. Meritokratiassa vain koulutuksen kautta tullut pätevyys ja osaaminen noteerataan kelvolliseksi.

Toisaalta joskus kuulee äänenpainoja, joiden mukaan "tavallisia" suomalaisia parhaiten edustaisivat vähemmän koulutetut kansalaiset: he olisivat siten jotenkin aidompia ja "oikeita" suomalaisia. Muut eli koulutetut olisivat jotain mystistä ja yksiselitteistä "eliittiä".

Myös tämä ajattelutapa johtaa omituisiin painotuksiin. Miksi koulutetut olisivat huonompia edustamaan "tavallisia" suomalaisia kuin kouluttamattomat? Onhan koulutustaso Suomessa joka tapauksessa korkea.

VAALIVOITOLLAAN perussuomalaiset saattoivat rikkoa sitä perinnettä, jossa koulutuksen kautta tullut asiantuntijuus ja politiikka on mielletty kuuluvan erottamattomasti yhteen.

Tavassa on ollut tuulahdus suunnitelmataloudesta, jossa asiantuntijoiden katsotaan osaavan tehdä kansalaisille parhaimmat pitkän tähtäimen suunnitelmat - olivatpa kansalaiset itse mitä mieltä tahansa.

Demokratiassa - toisin kuin suunnitelmataloudessa - kenellä tahansa on oikeus ja mahdollisuus osallistua politiikan tekemiseen taustasta riippumatta.

POLITIIKASSA on kuitenkin etua, jos tietää asioista - ja tämä on toki tavoitteena. Tavoitteena ei ole, että politiikkaa tehdään pelkkien mielipiteiden ja luulottelujen varassa. Tätä taustaa vasten asiantuntijavallan kasvu on ymmärrettävää.

Politiikassa tarvitaan tietämisen lisäksi ainakin muutoksen sietokykyä, erilaisuuden sietokykyä ja kommunikaatiotaitoja. Väistämättä tarvitaan myös hyviä istumalihaksia, jotta poliitikko jaksaa istua puuduttavissa kokouksissa ja lukea raskassoutuisia komiteamietintöjä ja raportteja.

Nämä taidot ovat kuitenkin kenen tahansa opittavissa, jos halua on.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen pääkirjoitustoimittaja.