Ei vain Italian ongelma

”Olen Sisiliasta ja joka aamu näen heidän kasvonsa. Emme voi ajatella, että Välimeren laivojen siirtolaiset ovat vain Italian ongelma, se on koko Euroopan ongelma”, vetosi EPP-ryhmän Giovanni La Via viime viikolla Strasbourgissa Euroopan parlamentin täysistunnossa.

”Lukutaidottomia, palmujen alla makoilevia ja kamelilla ratsastavia taatelinsyöjiä ei Eurooppaan kaivata. Hajottakaa laivat!” vaati puolestaan hollantilainen Marcel de Graaff sitoutumattomien eli EU- ja maahanmuuttokriittisten ryhmittymästä.

Täysistunnon keskustelu velloi jotakuinkin näiden kahden ääripään välillä. Italiaa, mutta myös Espanjaa ja Kreikkaa koetteleva siirtolaisongelma on ilmeinen, mutta keinot sen ratkaisemiseksi jakavat meppejä.

Osan mielestä – kuten de Graaffin – ongelma poistuu, kun rajat suljetaan ja laivat hajotetaan mieluiten jo lähtömaissa. Tällä uskotaan ehkäistävän ihmissalakuljettajien liiketoimintaa.

EU:lla ei onneksi riitä toimivalta hajottamaan laivoja vieraan valtion alueella – kyse olisi silloin lähinnä sodasta. Laivojen hajottaminen merkitsisi uhkaa myös laillisille elinkeinoille: olisi liki mahdotonta erottaa kalastusalukset siirtolaisia kuljettavista purkeista.

Useissa puheenvuoroissa vaadittiin eurooppalaisilta yhteistä vastuunkantoa. Parlamentti päätyikin äänestyksen jälkeen vaatimaan komissiota ottamaan käyttöön sitovat pakolaiskiintiöt jäsenmaille.

Parlamentti äänesti myös pelastus- ja etsintäopertaatio Tritonin toimivaltuuksien laajentamisen puolesta. Operaatio tosin jakaa mielipiteitä. Esimerkiksi Jussi Halla-Ahon (ECR) mukaan pelastusoperaatiot vain rohkaisevat ihmisiä lähtemään kotimaistaan.

Italialainen Barbara Spinelli GUE/ NGL-ryhmästä puolestaan muistutti, että Tritonin tehtävä on ensisijaisesti rajavalvonta, ei hukkuvien pelastaminen.

”Euroopan unioni on kokenut haaksirikon, koska se on sulkenut silmänsä. Ihmisillä ei ole laillisia keinoja hakeutua Eurooppaan”, Spinelli totesi.

Turvapaikan hakemisen ongelmiin puuttui myös britti Syed Kamall, jonka johtamaan ECR-ryhmään perussuomalaiset mepitkin kuuluvat.

”Omat vanhempani lähtivät maahanmuuttajiksi paremman elämän toivossa. Osa lähtee henkensä edestä. Turvapaikan hakijoille on pystyttävä kertomaan nopeasti, täyttävätkö he kriteerit”, Kamall muistutti. Muslimitaustaisen Kamallin perhe päätyi aikanaan Britanniaan Guyanan ja Intian kautta.

Ranskalaista äärioikeistolaista EU-kriittistä Marine Le Penia ei kiinnostanut ratkaisun etsiminen vaan syyllisten nimeäminen.

”Tämä on teidän maahanmuuttopolitiikanne ansiota, olette rikoskumppaneita. Tämä on teidän projektinne. Jäsenvaltioiden tulisi palauttaa rajansa, että siirtolaisten tulo voitaisiin estää”, Le Pen vaati.

Keskeinen kysymys laidasta toiseen poukkoilevassa keskustelussa oli, nojaako Eurooppa jatkossakin omiin periaatteisiinsa ja arvoihinsa eli avoimuuteen, tasa-arvoon ja solidaarisuuteen.

”Ihmisiä yritetään estää pääsemästä rannoille. Onko tämä Nobelin rauhanpalkinnon saajan vastaus pakolaisongelmaan?” ihmetteli saksalainen Jan Keller vihreiden ryhmästä.

Sitä Euroopan unioni, vuoden 2012 Nobel-voittaja, joutuu nyt perusteellisesti pohtimaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.