Ei vanhene koskaan

Norjassa on noussut kohu natsien myötäsotijoiden julmuuksista toisessa maailmansodassa. Kaikki eivät sulata Erik Veumin kirjaa Hirden 1933–1945 Norjan omien Hirden-natsijoukkojen toimista muun muassa vankileirien vartijoina Norjassa. Esimerkiksi saksalaisten Norjaan kuljettamista 2 600 jugoslavialaisesta sotavangista vain noin 500 selvisi, loput Hirden murhasi.

Erityisesti norjalaisia on kuohuttanut Veumin ratkaisu julkaista noin 400:n vartiopataljoonassa palvelleen nimilista. Sitä on luonnehdittu ”tarpeettomaksi traumaksi omaisille”. Historioitsija Michael Stokke sanoo, että kyse on ihmisistä, jotka ovat jo sovittaneet 70 vuotta sitten tehdyt rikokset, eikä vielä elossa olevia ja heidän perheitään pitäisi muistuttaa näistä asioista nyt.

Norja ei ollut natsikomennon pahin paikka. Holokausti-rikoksissa viime vuosikymmenien keskeinen löydös on ollut rikosten historiallinen laajuus erityisesti Itä-Euroopassa.

Kun Neuvostoliitto satelliitteineen romahti, kommunismista vapautuneet maat olivat uudessa tilanteessa määrittäessään historiallista itseymmärrystään. Lähimenneisyyden tulkinnoissa on varsinkin Baltian maissa vaalittu historiallista symmetriaa, jolla holokaustin ja kommunismin rikokset rinnastuvat toisiinsa. Pienet maat ikään kuin ajautuivat totalitarismista toiseen.

Juutalaisjärjestöt ja -aktivistit pitävät tulkintaa valheellisena. Se häivyttää paitsi tapahtumien syyt ja seuraukset myös mittasuhteet.

Valtaamillaan alueilla natsit pyrkivät luonnollisesti saamaan mahdollisimman monet paikalliset osallistumaan juutalaisvastaiseen politiikkaansa. Sehän todisti, että juutalaisväestön tuhoamiselle oli laaja tuki. Samalla omaa miesvahvuutta vapautui sotatehtäviin.

Saksan myötäsotijoista Suomi, Bulgaria, Italia ja Romania eivät luovuttaneet juutalaisiaan. Natsien valtaamassa läntisessä Euroopassa paikalliset osallistuivat ”lopullisen ratkaisun” ensivaiheisiin kuten juutalaisten kokoamisiin mutta eivät varsinaiseen tappamiseen.

Erityisesti Baltian maissa paikallisten kollaboraattorien rooli oli ratkaisevasti toinen. Kansanmurhaan osallistumisen laajuus osoitti, että maat eivät olleet natsitotalitarismin uhreja vaan sen toteuttajia.

Liettuassa, Latviassa ja Virossa vapaaehtoiset kaikista yhteiskunnan kerroksista olivat joukkomurhien päätekijöitä. Maat ottivat juutalaisia surmattaviksi kaikkialta Euroopasta ja paikalliset yksiköt kuten Liettuan 12. apupoliisipataljoona osallistuivat juutalaisten joukkomurhiin myös muissa maissa.

Baltian holokausti nousi Euroopan totaalisimmaksi (yli 95 prosenttia juutalaisista). Esimerkiksi Liettuan 220 000:sta juutalaisesta selvisi natsimiehityksestä hengissä vain noin 8 000 – 96,4 prosenttia tuhoutui.

Neuvostovalta rankaisi natsiyhteistyöstä ankarasti. Siitä historian luojat ovat ammentaneet ajatuksia uhrin osasta kahden totalitarismin puristuksessa.

Yksilötasolle palautettuna Norjan keskustelussa toistuu sama moraalinen ongelma kuin muissakin maailmansodan ihmisyysrikoksissa: Murha ei vanhene koskaan. Onko murhaajilla oikeus leppoisaan vanhuuteen – oikeus, jonka he uhreiltaan riistivät?

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.