Eksän perään ei ole yhtään hyvää syytä haikailla, hänet pitää upgreidata!

Katsoin äskettäin pitkästä aikaa yhden nuoruuteni lempielokuvista. Pateettisten klassikkojen ystävään Tuulen viemää uppoaa aina.

Jälleen kerran täytyi ihmetellä sitä, minkälaiseen solmuun Scarlett itsensä miesten kanssa saa. Ja kuinka kukaan voi huokailla maidonvaalean ja tylsän Ashleyn perään, kun tyrkyllä olisi tumma ja tulinen Rhett Butler?

Tarkemmin ajateltuna lienee niin, että kaikilla naisilla on oma Ashleynsä. Saavuttamaton mies, josta iltaisin unelmoidaan. Salainen rakkaus, joka ei koskaan konkretisoidu.

Ashleyn perään haikailu on tietyissä määrin ihan ok. Ex-puolisosta ei kuitenkaan saa tehdä itselleen Ashleytä. Tästä ei nimittäin seuraa muuta kuin suurta murhetta ja hampaiden kiristystä.

Mitä vähemmän uusiosinkku entistään ajattelee, sitä onnellisempi hän on. Myös yhteydenotot Entisen Elämän suuntaan kannattaa karsia minimiin. Tällä tavoin tulee säästäneeksi sekä omia että hänen hermojaan. Verbaalisten puukkojen viuhuttelu ottaa voimille.

Ylipäänsä ihmisen on parempi keskittyä positiivisiin asioihin, vaikkapa tuleviin romansseihin. Uutta miesystävää valitessaan uusiosinkun on kuitenkin pidettävä muistissa yksi tärkeä sääntö: vanha versio tulee päivittää eli upgreidata.

Ellet sitten välttämättä halua herätä ensimmäisen ukkosi kopion kainalosta - samoin ongelmin varustettuna.

Upgreidaus ei ole mitään bimbomaista pyrkyryyttä. Titteleihin ei tuijoteta, kun uusiosinkku päivittää miestään. Upgreidauksen voi suorittaa monella tavalla ja millä tahansa elämänalueella. Halutessaan voi vaikkapa toteuttaa lapsuuden unelmiaan.

Minä esimerkiksi haaveilin nuorena seurustelevani Jon Bon Jovin kanssa. Valitettavasti mies on onnellisesti naimisissa ja tästä syystä tavoittamattomissani.

Onneksi Suomi on pullollaan erinomaisia Jonin korvikkeita. Musiikkiopiston läpikahlanneita omatoimisia kitaristi-laulajia riittää joka niemeen ja notkelmaan. Uskoisin siis, että mahdollisuuteni upgreidata tällä saralla ovat erinomaiset.

Upgreidauksen voi suorittaa myös klassisesti. Tällöin toimenpiteellä haetaan esteettisten elämysten sijaan konkreettisia etuja. Itseäni vanhemmat ja viisaammat suosittelevatkin minulle klassista upgreidausta. Minun tulisi kuulemma etsiä itselleni vakavarainen lääkärismies. Tiesihän jo vanha kansa, että lääkäri perheessä on kuin suolasienet - niille on aina tarvetta, ja pilalle niitä ei saa pirukaan.

Valitettavasti epäilen, että järjetön lääkäripelkoni koituisi herra tohtorin ja minun Suuren Rakkauden esteeksi.

Niinpä jatkan vielä toistaiseksi omasta Ashleystani haaveilemista. Olen kuitenkin tarkkana sen suhteen, ettei päänsisäinen romanssini hänen kanssaan ole aidon onnen tiellä.

En halua Scarlettin lailla päätyä tilanteeseen, jossa ymmärrän todelliset tunteeni liian myöhään.

Repliikki "Frankly, my dear, I don't give a damn" on se vihonviimeinen asia, jonka haluan oman Rhettini suusta kuulla.

Yleisön pyynnöstä uusiosinkkuuteen perehtynyt kirjoittaja jatkaa kokemustensa avointa jakamista.