Elämää rytmihäiriössä

Jos saisin perustaa ihka uuden yhteiskuntajärjestyksen, panisin ensi töikseni aikakäsityksemme remonttiin. Ikioma utopiani on ympärivuorokautinen ja noudattaa 365 päivän viikkoa.

Mennyttä olisivat illat, joina maitokauppa sulkee ovensa nenän edestä ja sunnuntait, joina kylänraitilla liikkuvat vain tuulen pyörittelemät pikaruokapaperit.

Uskon, että systeemi vapauttaisi yhteiseen käyttöön paljon piilevää potentiaalia.

KAUNANI VIRALLISTA vuorokausirytmiä kohtaan juontaa kaukaa: sisäinen kelloni kun ei koskaan ole käynyt sen kanssa samaan tahtiin. Olin tarhassa niitä kiusallisia ipanoita, jotka lakisääteisellä päiväunipaussilla tapittivat kattoa suostumatta uuvahtamaan, koulussa yksi myöhästelevistä nukkuneen rukouksista, joista kello kahdeksan aamut olivat lähinnä huonoa pilaa.

Jos olisin saanut päättää - ja aina, kun sain - olisin aloittanut päiväni puolenpäivän tienoilla ja päättänyt sen noin kolmelta aamuyöllä.

KALTAISENI YÖKYÖPELIT ovat kuulleet kyllästymiseen asti, että myöhään kukkuminen ja nukkuminen pilaa päivän ja terveyden, ja että aitoa yöihmistä ei olekaan, on vain huonoa unihygieniaa.

Nämä mantrat opin minäkin, mutta ei sille mitään voinut: yhteiskunnan massatanssissa olin aina se väärään tahtiin askeltava rivirikkuri, hiottiinpa koreografiaa kuinka kauan tahansa.

NYTTEMMIN OLEN ymmärtänyt kuuluvani onnekkaisiin. Arkemme loittonee totutusta vuorokausirytmistä samaa tahtia kuin sen taustalla vaikuttanut "aamulypsyn kautta töihin ja sunnuntaina korkeintaan kirkkoon" -malli murtuu.

Vuorotyön yleistyessä ja kahdeksasta neljään -virka-ajan sekä vapaiden viikonloppujen muuttuessa säännöistä poikkeuksiksi kaltaiseni jatkuvaa rytmihäiriötä eläneet ovat äkkiä etulyöntiasemassa. Unisyklin kiepsauttelu käy tarvittaessa suhteellisen kivuttomasti, kun on joutunut harjoittelemaan koko ikänsä.

Toista on niillä, joiden rytmi noudattelee luonnostaan perinteistä työaikaa.

ONNEKSI UNTA tutkitaan koko ajan enemmän - muun muassa siksi, että uniongelmat lisääntyvät jatkuvasti.

Hiljan on huomattu, että unta säätelevä elimistön vuorokausikello on paljon kimurantimpi vekotin kuin aiemmin on luultu. Se on saanut tutkijat nieleskelemään väitteitä yhdestä "oikeasta" unirytmistä - ja enemmänkin: on ehdotettu, että erilaiset rytmit huomioitaisiin esimerkiksi työvuorojen suunnittelussa.

ALUSSA ESITETTY vuorokaudeton ja viikonloputon yhteiskuntani jäänee ajatusleikiksi.

On mahdotonta kursia erillisiä lukujärjestyksiä kaikille aamu- ja iltavirkuille, tarharyhmiä päiväunettomille tai ajastaa joka työtunti tekijänsä sisäisen kellon mukaan. Mutta kyllä joustamisen varaa nykyistä enemmän on.

Hyvässä alussa ollaan, kun myönnetään, että me kaikki emme käy samaan tahtiin, ja että vaihtoehtoja totutulle vuorokausi- ja viikkorytmille on. Toistaiseksi erilaisten sisäisten kellojemme voimavarat jäävät hyödyntämättä.

Toivottavasti nykyistä yhden rytmin järjestelmää äimistellään sadan vuoden kuluttua jo samaan tapaan kuin entisaikain käytäntöä pakottaa vasenkätiset oikean käpälän käyttäjiksi.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen vuorontekijä ja avustaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.