Elämä on jälkien jättämistä

Otin kesällä projektikseni valokuvata katutaidetta. Syvennyin kotinurkkiin eri tavalla kuin ennen, ja huomasin lyhytikäisiksikin jääneitä kuvia. Kaupunki alkoi näyttää tilalta, jota sen asukkaat ovat valmiita muokkaamaan haluamaansa suuntaan (suunta ei tietenkään ole kaikkien mielestä hyvä, kun kotikadun alikulkutunneliin ilmestyy maalauksia).

Katutaide saattaa ärsyttää monia sellaisia ihmisiä, jotka ottavat itsekin kaupunkitilaa haltuunsa. Harva tulee ajatelleeksi, mitä kaikkea katutaiteeseen voi sisältyä. Oletko jättänyt sillankaiteeseen lukon rakkautesi merkiksi? Olet siis osallistunut kaupunkitilan esteettiseen muokkaamiseen!

Rakkauslukoista tulikin menneen kesän taidekohu, kun taiteilijat menivät yön pimeinä tunteina omimaan lukkoja tamperelaisesta sillankaiteesta. Lukoista sulatettiin uusi teos, jossa rakkaus ei enää ollut lukitseva ansa vaan sulautumista yhteen muiden ihmisten kanssa.

Ajatus rakkaudesta lukkona on toki ahdistava, mutta entä rakkaus sulatettuna metallikimpaleena? En koe raskaan metallikuution olevan yhtään sen kevyempi tai vapauttavampi symboli kuin lukkokaan. Myös lukkojen ottaminen osaksi taideteosta hämmentää – kyse on paremminkin yhteisen omaisuuden yksityistämisestä kuin yhteisen julkisen tilan muokkaamisesta.

Lukkoteoksesta kuitenkin heräsi keskustelua enemmän kuin taideteoksista keskimäärin. Keskustelua seuratessani mietin, minkä selityksen tahtoisin taiteilijoilta kuulla. Mikä selitys kelpaisi minulle? Toivoin kuulevani, että sillankaidetta rumentavat lukot vain ärsyttivät taiteilijoita, ja siksi he sabotoivat tätä perinnettä. Oli syy mikä tahansa, lukkojen varastaminen vain vauhditti kyseisen sillankaiteen täyttymistä – viesti lukosta epäonnistuneena rakkauden symbolina ei tainnut saada vastakaikua.

Mikään selitys ei kuitenkaan kelpaa jokaiselle, kun on kyse yhteisestä tilasta. Minusta on kiva, että alikulkutunneleissa on väriä merkkinä siitä, että kaikki yhteiskunnassamme eivät ole vajonneet apatiaan. Toiset jaksavat vielä tehdä jotakin näennäisen hyödytöntä, kuvia! Tila on kuitenkin yhteistä, ja siksi sen tulisi palvella kaikkia tilan käyttäjiä. Varmuuden vuoksi graffiteja pestään pois, etteivät ne ärsyttäisi ketään. Ihan kuin tasaisen harmaa kaupunkikuva ei yhtä hyvin voisi ärsyttää.

Kaupungit yrittävät hallita tilaansa syntyvää taidetta. Sähkökaappeihin tuodaan kuvia taideteoksista, jotka kelpaavat kaupunkiin. Kaupunki tilaa teokset julkisiin tiloihinsa, eikä halua yllätyksiä.

Taide kuuluu kuitenkin kaikille niin kuin kaupunkikin. Katutaide on merkki siitä, että taide on yhä, edes joillekin meistä, itse tekemistä, ei vain toisten tekemien teosten katselemista. Kiitokseni kaikille katutaiteilijoille: vaikken pitäisi kaikesta, mitä teette, pidän siitä, että te teette. Elämä on kaupungissakin liikettä, tekemistä ja jälkien jättämistä.