Elämä on matka, ihminen turisti

Turisti ilahtuu niin pienestä. Ihminen on turisti.

Kirjailija Jari Tervon ajatus kävi mielessä vaellellessani New Yorkin katuja niska kenossa. Viikon päiviksi olin päättänyt taantua turistiksi itsekin: katsoa kaikkialle paitsi eteenpäin, kurkistaa joka kulman taa, maistaa kaikkea. Olla oikein luvan kanssa ja kunnolla se luomakunnan myötähävettävin riesa, joka on niin nolo juuri siksi, että on niin ilmiselvästi eksynyt ja vielä innoissaan siitä.

Kolmatta päivää rooliin eläytyessä alkoi tuntua, että eipä tämä niin kummoisia metodinäyttelijän lahjoja taida vaatiakaan.

Turistiushan on ihmiselle olotiloista luontaisin!

IHMINEN ON maailmassa kuin turisti lomalla: läpikulkumatkalla.

Tiedämme viipyvämme vain hetken ja maksavamme siitäkin vähästä itsemme kipeiksi - joten teemme parhaamme saadaksemme piipahduksesta kaiken irti.

Tyyliä on yhtä monta kuin taaplaajaa. On pakettimatkalaista, joka menee vain sinne, minne muutkin, ja reppureissaajaa, joka kiusallaankaan ei. Suorittajaa, joka painaa tappotahtia nähtävyydeltä toiselle.

Siinä sitten pyöritään samalla bulevardilla mutisemassa, kuinka mukavaa olisi, jos ei olisi näitä muita äänekkäitä ja ärsyttäviä tuppaamassa linssin eteen juuri parhaalla hetkellä.

IHMISESSÄ ON valmiina kaikki turistin raivostuttavimmat piirteet.

Jokaisesta löytyy se lomapöhöstä pullottava maailmannapa, joka välittää vain yhdestä nautinnosta: omastaan. Se, joka kantaa maailmanperintökohteen kivi kiveltä kotioven toppariksi, ja suhtautuu taipaleenvarren ihmisiin kuin hyödykkeisiin - kun kerrankos sitä matkalla ollaan.

Tai se perustyytymätön, joka kaukana valittaa, kun ei ole mikään kuin kotona ja kotona, kun ei olla kaukana. Kirjaviisas, joka on lukenut oppaasta, ja tietää siksi jo ennen saapumistaan paikallisiakin paremmin, kuinka kuuluu olla.

MUTTA ON meihin säilötty turistipiirteistä jalommatkin.

Lasten lisäksi vain turisteilla on yhä jäljellä se tietty kiinnittymään kykenemätön katse, joka ei osaa ottaa mitään itsestäänselvyytenä - ja löytää siksi harhaillessaan yllättäviä kulmia.

Turistin (kuten lapsen) maailmassa totuudet eivät vielä ole juurtuneet järkkymättömiksi. Niinpä sinne mahtuu vakiintuneeseen verrattuna suvaitsevaisuutta, sopeutuvuutta, kokeilunhalua ja kekseliäisyyttä vähintään kaksinkertainen määrä.

Sitä sisäistä turistia saisi vaalia.

OMA LOMANI loppui, mutta sen aikana herännyttä turistiuttani ajattelin toteuttaa niin kauan, kuin kosketuksemme kestää.

Vaikutusta voi kenties pidentää muistuttamalla itselleen olevansa yhä vain läpikulkumatkalla. Ehkä silloin muistaisi, mistä tulee ja kantaisi kotiaan ylpeänä, mutta säilyisi samalla avoinna uudelle.

Kulkisi siksakkia niska kenossa etsimässä räystäistä mielenkiintoista yksityiskohtaa. Ilahtuisi pienistä, ei räyhäisi niistä.

Kerrankos sitä matkalla ollaan.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen vuorontekijä ja avustaja.