Elämäni televisiot

Kun katsomme televisiota, katsomme myös televisiota. Siis aparaattia itseään, eikö niin?

Muistatko ensimmäisen television, jota olet katsonut? Entä ensimmäisen oman televisiosi? Minä muistan. Muistan kaikki ne televisiot, joiden kanssa olen asunut samassa osoitteessa. Niitä on kymmenen.

Ensimmäinen oli vanha Finlux. Se oli ulkokuoreltaan sellainen jotain puuviilua jäljittelevä, kaukosäädintä ei ollut. Kanavapaikkoja oli kahdeksan ja kanavanvaihto toimi sellaisella hipaisukytkimellä. Päällä olevan kanavan kohdalla paloi punainen valo, joka hehkui kuin paholaisen silmä.

Kanavavalikon alla oli kolme liukusäädintä, joilla säädettiin äänenvoimakkuutta, värikylläisyyttä ja kirkkautta. Kun tuli uutiset, isävainaani näpytti volumeliukua ylös päin etusormellaan ja komensi olemaan hiljaa. Lastenohjelmien kohdalla suunta oli alas päin.

Edellä mainittujen lisäksi muistan siitä katsotun esimerkiksi Napakymppiä, Soitinmenoja ja Izvestija-turnausta.

Sitten meille tuli Saloran kaukosäätimellinen televisio ynnä videot, muistaakseni vuonna 1989. Yön kuumuudessa ja Pulttibois tulevat siitä päällimmäisinä mieleen.

Neljä vuotta myöhemmin ostin rippilahjarahoillani ensimmäisen oman televisioni. Samsung seurasi minua ainakin vuosikymmenen. Siitä tuli joskus katsottua asioita, joita aiemmista televisioista ei.

Nyt tuossa nököttää rapiat 50-tuumainen LG. Chromecastilla sinne saa heijastettua kaiken mahdollisen. Mutta vanhojen telkkareiden mystiikkaa se ei huou.