Elämäni zombiena

Mielialojen ailahtelu, masentuneisuus ja muut tunne-elämän häiriöt, työvirheiden lisääntyminen, keskittymiskyvyttömyys, oppimisvaikeudet ja loogisen päättelykyvyn heikkeneminen, elimistön hormonitasapainon häiriöt... Alan pikkuhiljaa vakuuttua siitä, että pitkäaikainen unenpuute voi tehdä ihmisestä zombien.

Todelliselta zombielta oloni tuntuukin lähes joka aamu. Aivot ovat yhtä väsynyttä puuromassaa, sängystä ylös pääseminen vaikein tehtävä ikinä, motivaatio kituuttaa hädintuskin plussan puolella ja, kommunikointi kämppiksen kanssa koostuu lähinnä murahduksista ja lyhyistä virkkeistä. Ei, en ole aamuihminen, enkä millään tapaa parhaimmillani aamutuimaan. Enää minun ei pitäisi kärsiä unenpuutteesta, joten en tiedä, mistä joka aamuinen aivokuolema kumpuaa.

Odotas, tiedänpä sittenkin. Väsymyksestä ja kaamosmasennuksesta. Mistä väsymys sitten johtuu, nukunhan minä nykyisin kahdeksan tuntia per yö?

Vuosien aikana minulle on kerääntynyt paljon kokemusta aamuyön puolelle valvomisesta. Syitä on ollut monia, mutta useimmissa tapauksissa kyse on ollut jonkin viime tippaan jätetyn homman tekemisestä. Ajatus epäonnistumisesta on saanut työskentelemään niskalimassa yötä myöten. Myös kavereiden suusta kuulee usein, kuinka he ovat valvoneet vääntäen kirjoitelmia koulua varten. Unista nipistetään usein silloin, kun muusta toiminnasta ei voida tai haluta nipistää.

On totta, että tarpeen vaatiessa ihminen pärjää vähällä unella. Niin minäkin pärjäsin pitkään: kuukausia, ehkä vuosia. ”Keskimäärin neljästä tunnista seitsemään tuntiin yössä” -unirytmini jouduin korjaamaan syksyllä siinä vaiheessa, kun viimeinen raja tuli vastaan: uupumus, ailahtelevaisuus ja motivaation heikkeneminen – jopa kiinnostavien asioiden suhteen.

Vaan eipä unirytmin korjaaminen ole poistanut ongelmaani väsymyksen suhteen, vielä ainakaan.

Koska en halua Suomeen uniongelmaisten zombieinvaasiota, annan yksinkertaisen neuvon teille, jotka ette vielä kärsi jatkuvasta väsymyksestä: Vaalikaa unirytmiänne. Nukkukaa tarpeeksi. Älkää toistuvasti nipistäkö aikaa yöunista, se kostautuu. Ja te muut, jotka jostain syystä olette samassa veneessä kanssani: korjatkaa unirytminne ennen kuin uuvutte täysin.

Kirjoittaja opiskelee kolmatta vuotta Tampereen yhteiskoulun lukiossa.