En kaipaa eläkkeelle

Haluaisin lukea joskus lehdestä, miten oravanpyörästä hypännyt elektroniikkainsinööri katuu, että osti vanhan juna-aseman ja alkoi dreijata keramiikkaa.

Haluaisin lukea kakkuyrittäjästä, jolle elämänmuutos vanhaan navettaan perustetusta leipomosta ei tuonutkaan kokonaisvaltaista onnea, kuten kävi loppuunkärähtäneelle julkkikselle Oliviassa, vaan tylsyyden, turhautumisen, rahapulan, vetoisen asunnon ja kalliit lämmityslaskut.

Julkisuus tarjoaa vinoa kuvaa työelämästä luopujista meille palkansaajille. Se maalaa kuvaa hakkuualueen reunalla leijuvasta onnen tunteesta, joka laskeutuu ihmisen ylle aarniometsän rauhana hänen leimattuaan itsensä firmasta ulos viimeisen kerran ennen varhaiseläkettä.

Kuva hakkuualueen kamaluudesta voi olla osin oikea, mutta se on myös karkea yleistys ja siksi vino.

Jututin kerran Jyväskylän verotoimiston edessä verovirkailijaa, joka oli ollut varhaiseläkkeellä puoli vuotta. Verotoimisto kohosi vierellä brutaalina linnakkeena, jossa A4-saasteen runsauden ylitti ainoastaan byrokratian määrä - mielikuvissani.

Kysyin rouvalta johdattelevasti, että oli varmaan upeaa päästä eläkkeelle tuosta rakennuksesta. Hän vastasi, että voi kuule poika, eläke oli iso virhe. Ei ole tekemistä, eikä työkavereita. Jos olisin tämän tiennyt, kävisin yhä töissä.

Koin vastauksen erittäin raikkaana näinä tuskaisina aikoina, jolloin 57-vuotiaat, hyvähiuksiset ex-johtajat poseeraavat golfkärryjen vierellä sanoen nauttivansa elämästä työvuosien jälkeen. Vihdoin on aikaa itselle ja toiselle rakkaalle harrastukselle, linnustukselle.

Milloin näemme ensimmäisen merkkipäivähaastattelun, jossa eläköitynyt tiiminvetäjä valittaa, että loputtomien nurmikenttien tallustelu piikkikengissä kyllästyttää? Milloin heiltä kysytään, kuka kustantaa koulut ja sairaalat, kun sinä golfaat?

Itse olen kaivannut huonolla menestyksellä vaihtelua nykyiseen työhöni (kulttuuriosaston toimittaja) täällä Keskisuomalaisessa. Puhuin asiasta kaverilleni. Hän sanoi siskonsa asuvan Balilla. Nosta kytkintä ja mene sinne sukeltamaan. Hän antaa siskon puhelinnumeron. Kauhistuin ajatuksesta. Mitä sen jälkeen, kun sisko on koettu ja kalat nähty? En halua pois oravanpyörästä, tahdon ainoastaan vaihtaa pyörän mallin ja tuumakoon.

Jos verovirkailijarouva ei suostu, voin antaa naistenlehdelle harvinaisen nelivärihaastattelun kotimaisesta työelämästä. Kerron täältä avokonttorista käsin siitä, miten golf ei kiinnosta, en haaveile eläkkeestä, enkä halua hidastaa, vaan tahdon haasteita, säpinää, kiireen tuntua ja nopeaa päätöksentekoa.

Uskon, että meitä on muitakin päätellen viimeaikaisten irtisanomisuutisten, töiden loppumisen, herättämästä järkytyksestä.

Kirjoittaja on Keskisuomalaisen toimittaja. Ps. Lupaan olla työelämästä vastakkaista mieltä, kun minua kannetaan hihnoissa täältä Kangasvuoreen.